sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

hiihtoloma Levillä.


Hiihtoloma tuli tarpeeseen. Oli kiva saada pieni breikki kevääseen ja erityisesti päästä hiihtämään. Meillä oli tosi hyvä tuuri kelien suhteen.


Perjantai 13. oli kuitenkin epäonninen. Oltiin molemmat kipeinä ennen reissuun lähtöä ja piti ottaa aika rauhallisesti. Lisäksi 1. hiihtopäivänä ja sauvani jäi kiinni johonkin siten, että oikea peukalo venähti. Oli aika kipeä yhden päivän.


Lauantaiaamulle oli suunniteltu pitkää hiihtoa. Mika tuli myös käymään Levillä. Hiihdettiin reilut 60km. Aikaisempi pisin hiihtoni on 40km, joten heti tuli sankaritreeni. Keli oli muihin päiviin verrattuna raskaampi, kun latu ehti vähän pehmetä +5 asteen lämmössä.


Latua riitti. Yli 200km.


Ja aurinkoa.


Eräs poromies sanoi latumajalla, että munkki on hiihtäjän ruokaa. Ja mustikkamehu. Se oli kuulemma tehty itse poimituista mustikoista. "Eikä shiinä ole mithään muutha lishääaeneetta ku shokeeri" :)


Ja ajettiin me pyörilläkin.


Ihan huikeita nuo fatbiket!





Levin suksivuokraamosta saa vuokrata näitä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Tosin sanoin Tatulle ennen, että kai me otetaan se riski, että meille täytyy tämän jälkeen hankkia myös fättikset.


Ja ihan varmaan hankitaan. Oli se niin kivaa!!!


Latumajalla oli poroja.


Joku muukin oli tullut latumajalle kahville. Yleisesti ottaen turisteja oli kuitenkin paikallisten mukaan vähemmän kuin aikaisemmin ja ladutkin olivat melko tyhjiä. Siitä harmistuneena laitettiin jälleen ensi vuodelle tavoitteeksi viettää ainakin viikko lapissa hiihtäen.


Lunta oli melkoisesti.


Sunnuntain lenkillä pysähdyttiin myös Luvatussamaassa. Hämmentävää. Siellä oli monotanssit. Me ei tanssittu, eikä laulettu.


Mutta parasta oli nämä maisemat.




Kyllä kelpasi hiihdellä ja mieli lepäsi.


Hiihtoa viidelle päivälle tuli vähän yli 200km. 


Eikös loma ole  aina onnistunut, kun aurinko paistaa...


… ja tärkein matkatavara on aurinkolasit :)
       



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ja kiva kun vierailit blogissani :)