Synnytyksen jälkeen olennaisin liikuntaharjoittelu on lantionpohjan lihasten kuntouttaminen. Näistä onneksi saatiin jo raskausaikana hyvää informaatiota ja synnäriltä lähti mukaan vielä hyviä harjoitteita. Pikkuhiljaa pääsin myös juoksutreenien pariin. Kerrankin mulla oli malttia matkassa. En ole tehnyt mitään mikä ei ole tuntunut hyvältä ja normaalilta ja ehkäpä se on ollut olennaisin tekijä siihen että lähes kaikki urheilu tuntuu tällä hetkellä todellakin normaalilta ja ihan uskomattoman hyvältä! Eikä synnytyksestä ole kulunut kuin 2kk..
Mutta on tässä jotain positiivistakin. Mun kunto ei ole aikoihin noussut tällalailla. Nyt olis kiva piirtää ties mitä käppyrää siitä miten vauhti kasvaa, siis ihan joka treenistä :) Eikä treenitunteja ole tullut kuin 6-8h/vko.
Sain OMT-fyssarilta kunnolla apua selkävaivaan helmikuussa, jonka jälkeen pääsin vihdoin pyörän selkäänkin usean kuukauden tauon jälkeen. Vauva nukkui ensimmäiset elinviikkonsa kuin tukki ja päivisinkin, joten mulla oli aikaa hiukan pyöritellä. IA:n ajoasento tosin ei ollut selälle mitenkään päin hyvä, mutta maantiepyörällä ajo tuntui valtavan hyvältä. Pyöräilyn kannalta mulla on myös uusi reisilihastreeni, kun kannan vauvaa pitkin päivää ja noukin tuttia tai muita tavaroita lattialta. Niitä toistoja tulee muuten ihan järjettömästi. Ja paino sen kun kasvaa sylissä koko ajan… ;)
Aloitin uintitreenit neljä viikkoa sitten. Käytännössä olen uinut keskimäärin kerran viikossa, mutta kevään aikana yritän päästä altaaseen vielä säännöllisemmin kaksi kertaa viikossa. Mulla on vaan yks ongelma. En malttaisi jättää pikku nyyttiä hetkeksikään. Mutta on se vaan välillä mukavaa saada vaihteluakin. Kyseenalaistin toki harjoittelun järkevyyden pari viikkoa sitten kun olin tekemässä neljättä uintitreeniäni 7 viikon allastauon ja ties kuinka monen kunnon uintitreenitauon jälkeen. Meillä oli muiden seuralaisten kanssa testiuintipäivä. Katsoin kelloa testin jälkeen ja luulin laskeneeni sataset väärin jättäen yhden uimatta. Uin 800m nimittäin lähes samaa vauhtia kuin viime keväänä ennen raskautta. Ja siis palatakseni tuohon aikaisempaan keskivartalovoimaan, eiköhä sieltä vielä jokunen sekunti katoa, kun saan taas vatsalihakset peliin kunnolla…
Urheilun suhteen haastavinta tällä hetkellä on se, että mitään ei oikein kannata suunnitella. Suunnitella toki voi, mutta koskaan ei voi tietää milloin edessä on huonosti nukuttu yö tai muuten päivärytmi ei toteudu mitenkään niin kuin toivoisi. Sen asian olen ratkaissut siten, että teen kaikkea ihan fiilispohjalta ja kun näin toimii niin se ei haittaa ja murehdituta yhtään jos en pysty joku päivä yhtään liikkumaan. Mulle on yleensä pyhitetty se 1h päivästä omaa aikaa ja useimmiten sen olen saanut. Tällä hetkellä me priorisoidaan Tatun urheilut ykkössijalle Etelä-Afrikan Ironmanin takia. Sen jälkeen pääsen hiukan paremmin treenaamaan. Aika hasardi kombo Tatulle tämä vuodenvaihteen elämänmuutos ja urheilukisa huhtikuussa, sillä suunnitellusta elämästä on hänellekin tullut vähän ennalta arvaamattomampaa. Urheilut on tehty just niin hyvin ja haastavissa olosuhteissa kun vain voi olla, mutta kaikesta huolimatta me ollaan molemmat sanottu vähintään kerran päivässä "meidän elämä ei ole koskaan ollut yhtä ihanaa kuin se on nyt".