Myydään triathlonpyörä.

Moikka!

Onko sinulla tarvetta päivittää pyöräsi uudempaan ja nopeampaan? Tässä olisi yksi varteenotettava vaihtoehto. Myyn siis oman rakkaan ohjukseni, sillä en ehdi kilpailemaan uuden elämäntilanteen vuoksi. Toisekseen meille ei tänne kotiin mahdu 7 pyörää ja kaksia lastenvaunuja…

Olen ollut tähän pyörään ihan supertyytyväinen. Vastaavalla on voitettu viimeisen neljän vuoden aikana kuusi Ironman-maailmanmestaruutta. Tänä vuonna viiden parhaan naisen joukossa Hawaijilla oli kolme Felt iA:a. Ei kai tämä enempää perusteluja vaadi.. Nopeat syö hitaat ;)

Myydään Felt IA2 51cm

UHC Advanced hiilikuiturunko 51cm (sopii 165-174cm)

Shimano Dura-ace di2 (sähköosasarja) 2x11spd
Hiilikuituinen Felt Bayonet aika-ajotanko, jossa mielettömän laajat säätövarat

Felt TTR 1 / Novatec 50/90mm clincher aerokiekot

Ajettu alle 1000km

Hinta: 5200€ (sh. 8199€)

yhteydenotot: 

tatu piste kasurinen (at) huntteri.fi

0400-283-854

aluemestaruustempo.

Siitä on kolme vuotta, kun viimeksi starttasin aluemestaruustempossa. Sää oli tämän viikon tiistai-iltana melko tuulinen. En tiedä kuinka kovaa puhalsi, mutta välillä se riepotti niin, etten uskaltanut ajaa aerotangoilta. Mun olo oli kovin väsynyt kisapäivänä, mutta päätin kuitenkin lähteä kun mahdollisuus kerran oli. Oloon nähden ajo meni hyvin, nimittäin ajoin tuolla 20km matkalla uuden ennätysaikani 30:48 jolla voitin myös aluemestaruuden. Keskisyke oli kuitenkin vain 160, joka kertoo, että olin myös oikeasti väsynyt. Seuraavana päivänä olin todella flunssainen. Tämän muutaman päivää kestäneen kuumeilun vuoksi saattaa olla, että Challenge Turku jää tänä vuonna minun osaltani väliin.

Kuvasta kiitos Sari Holmströmille.

motivaatiomontusta Joroisten puolimatkalle.

Heippa pitkästä…pitkästä aikaa.

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, joka on kestänyt hurjan pitkään. Tiivistettynä, tajusin vuoden vaihteen jälkeen, miten mahtavaa elämä voikaan olla ja se vei minut täysin mennessään. Urheilutavoitteiden suhteen ajauduin totaaliseen motivaatiomonttuun, sillä nautin äiti-vauva-elämästäni ihan liikaa haluamatta siihen yhtään ainutta rasitetta joka voisi anastaa siltä minuutteja. Vaikka tavoitteet ovat olleet 110% perhe-elämässä, ei se onneksi poissulje urheilua, päinvastoin.

Palataan ajassa taaksepäin.. Aurajoen yöjuoksu huhtikuussa meni hyvin. 5km taittui aikaan 20:20 ja synnytyksestä oli aikaa tuolloin juuri 3,5kk. Juoksu tuntui hyvälle ja pystyin oman tasoiseeni juoksuun, mutta olin aivan poikki monta päivää kisan jälkeen. Tällaiset kovatehoiset treenit antoivat merkkiä siitä, ettei kroppa ja kunto ole entisellään. Mutta nopeasti se oma kerran saavutettu taso tulee takaisin, kun vain kiskoo oikeista naruista.

Toukokuussa sairastin kolme flunssaa ja jo ennen niitä jouduin totaaliseen motivaatiomonttuun urheilun suhteen. Yritin myydä Joroisten kisapaikkaani, sillä tiesin ettei minulla riitä motivaatio kilpailemaan. Treenitunteja tuli toukokuussa todella todella vähän. Niiltä osin kuin olin terve ja olisin muuten kyennyt urheilemaan, vauva-arjen aikatauluhaasteet tulivat esteeksi. Kävin kuitenkin ajamassa pari kymppitempoa, jotka menivät ihan hyvin. Lisäksi tein pari pitkää pyörälenkkiä, joihin yhdistin myös kovatehoista ajoa. Juoksua tuli tosi vähän. Uimassa kävin pari kertaa koko kuukauden aikana.


Ajoin toukokuussa ensimmäistä kertaa tempopyörälläni.

Tatu oli kevään tosi työkiireinen aina kesäkuun puoleenväliin asti. Äitienpäiväviikonlopun lisäksi hän oli yhden viikonlopun kotona, maaliskuun alusta lähtien. Myös hänen treenit jäi tosi vähäisiksi ja se yhteinen aika mikä meillä oli, me vietettiin meidän kultakimpaleen kanssa. Juhannusviikolla meidän arkielämä sitten normalisoitui ja yhteistä aikaa kuin myös treeniaikaa oli enemmän. Tein pari tosi hyvää treeniviikkoa ja kunto nousi kohisten. Heinäkuun alussa tein Sarin kanssa 2h pyörä + 45min juoksu-yhdistelmän. Se sujui ihan hurjan hyvin. Sen treenin jälkeen Tatu alkoi patistaa minua Joroisten puolikkaalle. Pidin ajatusta ihan järjettömänä, sillä viimeisen vuoden aikana kyseessä oli toinen yhdistelmätreenini. Koska Joroisten kisapaikan myynti ei ollut onnistunut, aloin miettiä, että kisaaminen voisi toisaalta olla ihan hauskaa. Tiesin, että peruskuntoni on vahva. Olen kävellyt ja ollut liikkeessä ihan tavallisen arkiliikunnan voimin niin paljon etten ole koskaan aiemmin. Olen yrittänyt kävellä myös niinä päivinä kun yöheräämiset on tehneet minusta kävelevän zombin. Vaunulenkkiä ei tietenkään voi urheilutreeneihin verrata suoraan, mutta ei siitä ainakaan haittaa ole.



Kävin Kiskossa kisaamassa pikamatkan kisan viikkoa ennen Joroista ja sen jälkeen tiesin, että voisin lähteä Joroisille puolimatkalle. Voitin Kiskossa sprinttikisan omalla ennätysajallani.

Vain reilu kuukausi aiemmin ajattelin triathlonkisojen lopettamista, mutta sitten löysin itseni Joroisten starttiviivalta. Kisaa edeltävä yö meni vauvan kanssa hyvin, ei liikoja heräämisiä. Lisäksi mun kisa meni ihan hurjan hyvin. Uin lähes koko matkan yksin ja aikaa tuohon kului 30min ja jotain sekunteja päälle. Eka vaihto sujui ongelmitta. Pyörä kulki myös ihan mukavasti. Harmikseni mun wattimittarin kalibroinnissa oli joku häiriö ja se näytti ihan ihmeellisiä lukuja.. Rantasalmen kääntöpaikan jälkeen pysähdyin ja kalibroin mittarin. Siitä oli hyötyä mun loppumatkalle, sillä näin paremmin millä tehoilla ajan. Lähinnä etten aja liian kovaa... eihän mulla ollut uskoa siihen, millaisilla tehoilla kykenisin ajamaan, kun vertailupohjat on v. 2014 ja yhtä vauvaa ennen. T2 meni surkeasti. En löytänyt pussiania telineistä ja aikaa suttaantui ihan turhaan telttaa ympärijuosten. Vaihdoin sähläyksen jälkeen nopeasti mutta sitten paljastui totuus treenaamattomuudesta. Mun jalat olivat kuin kiveä. Eikä ne muuttuneet mihinkään koko juoksun aikana. Mietin monen monta kilometriä, miten olisi ollut järkevää tehdää yhdistelmätreenejä enempi.. Mutta sisulla juoksin maaliin.

Ylitin maaliviivan ajassa 4:54 ja olin koko kisan 13. nainen. Tällä valmistautumisella jäi oikein hyvä mieli, että starttasin kuitenkin. Niin ja N30-34 sarjan SM-hopeaa! Palaan kuitenkin tuohon alun totuuteen. Mikään ei ole muuttunut sen suhteen, että tavoitteet ovat nyt toiset ja motivaationkohde myös. Onneksi pystyn nauttimaan urheilusta täysillä ilman tavoitteitakin ja sen suurempia suunnitelmia :) 

huhtikuun kuulumiset.

Kerroin teille aiemmin, että aloitan tämän vuoden urheilukisailut Tulppaanijuoksulla. Nimeni ei koskaan ilmestynyt starttilistalle ja syitä siihen on monia. Ehdin tehdä vain yhden vetoharjoituksen juosten ennen tulppaania. Se ei sujunut hyvin. Tuli vain osoitettua itselleni ettei jaloissa ole yhtään vauhtia. Sitten sairastuttiin koko perhe vielä flunssaan, juuri Tatun IM:n alla. Onneksi selvittiin vähällä mutta kurkkua kivisti ja kropassa oli kipeä olo. Vaikka olin jo kohtuukuntoinen Tulppaanisunnuntaina, niin en todennäköisesti olisi saanut kuin huonon mielen itselleni tuosta juoksusta. Ei siis tarvinnut arvuutella juostakko tai ei. 

Selän kuntouduttua ajattelin, että huhtikuussa voin jo harjoitella jotenkin säännönmukaisesti. Totuus on kuitenkin ollut toinen. Tatu on joutunut reissaamaan paljon ja ne hetket kun ollaan yhdessä kotona, olen halunnut käyttää täysin perhe-elämään. Näin ollen minulla ei ole ollut aikaa ja mahdollisuutta kunnon treeniin kuin joskus.

Vaikka olen ollut paljon viime viikkojen aikana yksin vauvan kanssa, olen voinut tehdä vaunulenkkejä kävellen ja juosten. Vauva nukkuu vaunuissa parhaiten kun ne liikkuvat joten toisinaan lenkit on venyneet aika pitkiksi. Onneksi tuli aikoinaan treenattua itsensä hyvään kuntoon niin jaksaa lykkiä vaunuja ihan loputtomasti :) 

Uintiharjoittelu on jäänyt todella vähäiseksi. Olen uinut 2h viimeisen 4vko aikana. Huvittavaa kuitenkin on se, että uusin ennätykseni 800m testissä Impparin pitkällä radalla. Syy tässä taitaa olla se, että selkäni ei ole hammaslääkärin töistä niin jumissa. Olin sen testiuinnin jälkeen aivan loppu pari päivää. Se eroaa hieman aikaisempaan palautumiseeni näistä testeistä :D

Cyklolla olen ajanut tänä vuonna kaksi kertaa. Pyöräilyssä oli selkävaivan vuoksi täystauko n. 5kk mutta selän kuntouduttua olen tehnyt keväällä noin 1-2 kertaa viikossa trainertreenin.  Jalat ovat hiukan siis päässeet totuttelemaan pyöräilyyn. Näiden treenien sisältö on ollut pääasiassa voimapainotteista. Tietenkin näitä voimatreenejä voisi vetää kevyesti mutta mulla on ollut vähän all out-metodi aina päällä kun olen päässyt pyörän selkään. Nyt kun selkä kestää ajoa niin ei paljon tee mieli säästellä :D

                         (kuva: http://www.turunurheiluliitto.fi/yleisurheilu/yojuoksu/ )

Olen menossa Aurajoen yöjuoksuun ensi lauantaina. Se on hieno tapahtuma johon vielä ehtii ilmoittautua! Minua tosin ahdistaa ja jännittää hieman. Viimeksi olen ollut kisaamassa Hawaijilla 2014. Pitkän kisatauon jälkeen, olen toisaalta odottanut kovasti pääseväni taas johonkin rääkkäämään itseäni, mutta yritykseni valmistautua juoksukisaan ei poikkea tulppanijuoksusta. Se harmittaa. Ajattelin joulukuussa ilmoittautuessani, että on hyvä olla joku motivaattori. Motivaatio ei taida olla se ongelma vaan aika :/ Mutta nyt kun Tatu on saanut kisailtua ja palautuu niin pääsen hiukan enemmän treenaamaan. Tosin vasta ensi viikon jälkeen kun hän palaa työreissulta. Sitten tämä arki normalisoituukin ja me ollaan enempi kotona. Ajattelin kuitenkin mennä juoksemaan sen kympin vaikka se on ihan liian pitkä matka tämän hetkiseen kuntoon. Mua särkee jo valmiiksi ajatuskin... Miten ihmeessä osaisin lähteä liikkeelle niin hiljaa etten hyydy parin kilsan jälkeen? 

voimaa ja vauhtia.

Synnytyksen jälkeen olennaisin liikuntaharjoittelu on lantionpohjan lihasten kuntouttaminen. Näistä onneksi saatiin jo raskausaikana hyvää informaatiota ja synnäriltä lähti mukaan vielä hyviä harjoitteita. Pikkuhiljaa pääsin myös juoksutreenien pariin. Kerrankin mulla oli malttia matkassa. En ole tehnyt mitään mikä ei ole tuntunut hyvältä ja normaalilta ja ehkäpä se on ollut olennaisin tekijä siihen että lähes kaikki urheilu tuntuu tällä hetkellä todellakin normaalilta ja ihan uskomattoman hyvältä! Eikä synnytyksestä ole kulunut kuin 2kk..

Mun urheiluharjoittelun pääasiallinen tarkoitus on ollut voimatasojen nosto, sillä lihasvoimat luonnollisesti erityisesti keskivartalosta vähenivät raskauden aikana melkoisesti. Aloitin vatsalihastreenit todella maltillisesti. Kaikessa urheilussa keskivartalon hyvä lihaskunto on olennaista, eikä mun keskivartalo vielä ole palautunut. Tatu tosin sanoi tänään että nyt huomaa että tuo sun maha alkaa pienentyä. Mun mielestä se on pienentynyt aika mielettömästi parin kk takaisesta :D No joo, eihän tuo keskivartalo vielä kunnossa ole ja siksi mm. uintitreenien ja juoksutreenien aloittaminen tuntui varsin mielenkiintoiselta.

Mutta on tässä jotain positiivistakin. Mun kunto ei ole aikoihin noussut tällalailla. Nyt olis kiva piirtää ties mitä käppyrää siitä miten vauhti kasvaa, siis ihan joka treenistä :) Eikä treenitunteja ole tullut kuin  6-8h/vko.

Sain OMT-fyssarilta kunnolla apua selkävaivaan helmikuussa, jonka jälkeen pääsin vihdoin pyörän selkäänkin usean kuukauden tauon jälkeen. Vauva nukkui ensimmäiset elinviikkonsa kuin tukki ja päivisinkin, joten mulla oli aikaa hiukan pyöritellä. IA:n ajoasento tosin ei ollut selälle mitenkään päin hyvä, mutta maantiepyörällä ajo tuntui valtavan hyvältä. Pyöräilyn kannalta mulla on myös uusi reisilihastreeni, kun kannan vauvaa pitkin päivää ja noukin tuttia tai muita tavaroita lattialta. Niitä toistoja tulee muuten ihan järjettömästi. Ja paino sen kun kasvaa sylissä koko ajan… ;)

Aloitin uintitreenit neljä viikkoa sitten. Käytännössä olen uinut keskimäärin kerran viikossa, mutta kevään aikana yritän päästä altaaseen vielä säännöllisemmin kaksi kertaa viikossa. Mulla on vaan yks ongelma. En malttaisi jättää pikku nyyttiä hetkeksikään. Mutta on se vaan välillä mukavaa saada vaihteluakin. Kyseenalaistin toki harjoittelun järkevyyden pari viikkoa sitten kun olin tekemässä neljättä uintitreeniäni 7 viikon allastauon ja ties kuinka monen kunnon uintitreenitauon jälkeen. Meillä oli muiden seuralaisten kanssa testiuintipäivä. Katsoin kelloa testin jälkeen ja luulin laskeneeni sataset väärin jättäen yhden uimatta. Uin 800m nimittäin lähes samaa vauhtia kuin viime keväänä ennen raskautta. Ja siis palatakseni tuohon aikaisempaan keskivartalovoimaan, eiköhä sieltä vielä jokunen sekunti katoa, kun saan taas vatsalihakset peliin kunnolla…

Urheilun suhteen haastavinta tällä hetkellä on se, että mitään ei oikein kannata suunnitella. Suunnitella toki voi, mutta koskaan ei voi tietää milloin edessä on huonosti nukuttu yö tai muuten päivärytmi ei toteudu mitenkään niin kuin toivoisi. Sen asian olen ratkaissut siten, että teen kaikkea ihan fiilispohjalta ja kun näin toimii niin se ei haittaa ja murehdituta yhtään jos en pysty joku päivä yhtään liikkumaan. Mulle on yleensä pyhitetty se 1h päivästä omaa aikaa ja useimmiten sen olen saanut. Tällä hetkellä me priorisoidaan Tatun urheilut ykkössijalle Etelä-Afrikan Ironmanin takia. Sen jälkeen pääsen hiukan paremmin treenaamaan. Aika hasardi kombo Tatulle tämä vuodenvaihteen elämänmuutos ja urheilukisa huhtikuussa, sillä suunnitellusta elämästä on hänellekin tullut vähän ennalta arvaamattomampaa. Urheilut on tehty just niin hyvin ja haastavissa olosuhteissa kun vain voi olla, mutta kaikesta huolimatta me ollaan molemmat sanottu vähintään kerran päivässä "meidän elämä ei ole koskaan ollut yhtä ihanaa kuin se on nyt".

go expo.

Meidän maaliskuu Milliksen kanssa on kotimaan matkailua täynnä. Ekaksi suunnataan Helsinkiin. Olen jo useampana vuonna olen suositellut GO EXPO -messua, mikä tarjoaa urheilun harrastajille paljon nähtävää. Se järjestetään jo tulevana viikonloppuna. Tatu on Huntterin osastolla tuttuun tapaan, joten kantsii mennä haastattelemaan jos uusi pyörän hankinta kiinnostaa. Messuilla on myös juoksuvarusteita, fitness-puoli, golfia, hevosurheilua jne.

Lue lisää täältä.

vaunulenkkeilyä.

Neuvolan ohjeen mukaan talvivauvan kanssa voi aloittaa vaunulenkit parin viikon iässä. Aluksi 10-15min ulkoilua ja sitten pikkuhiljaa lisäten. Milliksen syntymän aikaan oli niin järkyttävän kylmä ettei olisi tullut mieleenkään mennä ulos. Mutta sään lauhduttua aloitimme vaunulenkit. Ja onneksi tää vauva rakastaa nukkua vaunuissa! Sen ansiosta olen kävellyt joka päivä melkoisen lenkin.

Me päätettiin hankkia kahdet vaunut, joista toiset urheilu/juoksuvaunut. Tatu vastasi niiden valinnasta ja minä niiden "parempien" vaunujen osalta. En edes vilkaissut muita vaunuja kun olen joskus lukenut Emmaljungan vaunujen ominaisuuksista. Kun kävin liikkeessä näitä ihailemassa, olin heti valinnastani varma. Emmaljunga duo edge.

Ja olen ollut valitsemiini vaunuihin äärimmäisen tyytyväinen! Millis nukahtaa niihin heti kun hänet sinne asettaa. Olen ehtinyt jo lenkkeillä lumessa, loskassa, kurassa ja auringon kuivattamalla tiellä sekä jäällä. Enpä sitä vielä syksyllä näitä ostaessa miettinyt kuinka tärkeästä hankinnasta oikeasti olikaan kyse. Ihan tulee triathlonpyörän valinta mieleen. Kyllä se vaan harmittaa jos siinä vehkeessä joku mättää, niin ei sillä ole kiva liikkua…Vaikka vaunut ovat suuret kooltaan, niin se ei ole haitannut kun sain raivattua niille sopivan säilytystilan. Jos sisällä on äidin ja isän kaksi pyörää, niin täytyyhän tasapuolisuuden nimissä vauvallakin olla jotain ;) Mahtuvat myös hyvin auton takaboxiin jos tarve vaatii.

Tänään oli varmaan surkein mahdollinen keli vaunukävelylle. Räntäsateen ansiosta tiet olivat paksun loskapeitteen alla. 11km kävelylenkin ansiosta oli pakko kirjoittaa ja hehkuttaa vaunuvalintaani. Kävin keskustassa ja ennen lähtöä vähän hirvitti päästäänkö ikinä perille. Onneksi on nuo paksut kumipyörät. Mulla ei ollut mitään ongelmaa liikkua siellä. Tämä kärryttely on oikein hyvää pk-treeniä äidille yhdessä pikkuisen kanssa =)

kesäkuntoon 2016.

Kävin viimeviikolla OMT-fysioterapeutin hoidossa yläselän fasettilukon vuoksi. Sillä kertaa sain selkään apua, kun vihdoin pääsin vatsamakuulle. Aika paljon elämäni helpottui tuon ekan hoitokerran jälkeen, happea mm. saan taas paljon paljon helpommin vaikka en tätä nyt missään vaiheessa ole ongelmana pitänytkään. Sen sijaan selkä kipuilee vieläkin. No, se oli eka hoitokerta, ehkä se lukko saadaan auki lähitulevaisuudessa ja pääsen näistä kivuista eroon. Toivottavasti!! Ainakin auttaa, että pääsen jälleen liikkumaan ja ehkä vatsalihaksetkin palaavat ruotuun joku päivä. Näiden suhteen OMT käski kuitenkin olla tosi tosi varovainen, sillä vatsalihaksia ei saa treenata liian aikaisin perinteisillä rutistuksilla tai lankuttamisella, ettei pahenna tilannetta entisestään. Vatsalihasten tulisi palautua spontaanisti muutamien viikkojen aikana synnytyksestä, jonka jälkeen voi aloittaa niiden harjoittamisen varovasti.

Aloitin jälleen urheilutreenit, nimittäin tein ensimmäisen hiihtolenkkini Impparissa viime lauantaina. Millis nukkui suunnitelmani mukaan koko treenin ajan, mutta oikeasti nyt asuinsijaintimme nousee entistä suurempaan arvoon. Lyhyt matka harjoitusmaastoihin antaa hienosti pelivaraa poistua kotoa välillä. Ja vaikka se ei helppoa olekaan, kun voisi vain koko ajan ihmetellä pikkuista, niin tekee se niin hyvää keholle ja mielelle ja oman järjenjuoksuni kannalta hyvinkin suotavaa ;)

No kuinka se treeni sitten meni? Heh! Hiihdin ensimmäiset kilometrit niin kovaa kuin ikinä irtosi (tässähän ei ollut sitten taas pienintäkään järkeä, mutta edelliseen viitaten, kaikkien osapuolten kannalta olen malttanut 9kk, eikä mua estänyt lauantaina yhtään mikään!) Yllättävän lujaa pääsin, mutta enhän mä sellaisessa kunnossa ole että noin voisin startata. Onneksi olosuhteiden pakosta (kunnon loppumisesta) vauhti hidastui. Vajaa tunnin lenkki ja 13km tekivät erittäin hyvää. Tänään tein sitten ensimmäisen onnistuneen treenin. Matalammilla sykkeillä kuin lauantaina ja reippaasti kovempaa. Tästä se sitten lähtee :)

onnellista uutta vuotta.

Jos edellisessä kirjoituksessa kehuin vuotta 2015, niin vuosi 2016 on ollut suorastaan satumainen. Liedon uudenvuodenjuoksu ja vuoden vaihde herätti mun mahassa kasvaneen Milliksen ja hän syntyi vain muutama päivä rakettien ampumisen jälkeen. Aika pitkällinen operaatio oli hänen maailmaan tulonsa, mutta onni on synnyttää TYKSissä. Hurjan ammattitaitoinen ja mukava henkilökunta. Tuleva äiti ehti valvoa kolme päivää ja yötä ennen kuin koko prosessi oli ohi, mutta maailmaan saapui hyvävointinen ja ihana tyttövauva.

Vietin sairaalassa kolme päivää Milliksen syntymän jälkeen. Niinkuin kaikki mun jo synnyttäneet kaverit neuvoi, pysy sairaalassa niin kauan kuin mahdollista ja nauti siitä ajasta. Ja aivan ihanaa aikaahan se oli. Vauva nukkui paljon, mä vaan ihailin sitä ja lepäsin. Mun huonekaveriksi sattui samana vuonna lääkiksessä aloittanut nainen mikä oli tosi mukavaa. Sanoin kotiinlähtöpäivää edeltäneenä iltana kätilölle etten ikinä uskoisi synnyttäneeni pari päivää sitten. Olin niin hyvävointinen ja kivuton. Palautumiseen uskon että urheilusta ja hyvästä kunnosta on suuri etu.

Sitten me tultiin kotiin, kaikki kolme. Voi että, se eka ilta oli ihana ja tunteellinen. Mä en ikinä voinut kuvitellakaan että oman vauvan saaminen on näin ihanaa. Miten niin moni sana on saanut ihan uuden syvyyden ja moni muu asia merkityksen. Ja niin monta asiaa on niin ihmeellistä ettei niitä voi sanoiksi pukea.

Ja äidin rakkaus. Siinä on varmaan sellainen voima, jolla siirretään vuoria. 9kk mun vatsassa matkannut, nyt hiukan yli kolmekiloinen pikkuinen, on mullistanut mun maailman täysin.

Olen tottunut uuteen elämään yllättävän hyvin. Ja pikkuhiljaa totutellut vanhaan aikaan, jolloin vatsamakuullaolo ei tuntunut etuoikeudelta tai ei tarvinnut murehtia jos nyt kaadun että Millis loukkaa. En ole värjännyt hiuksiakaan yli 9kk ja nyt tekee mieli kampaajalle. Mä olen tehnyt useita kävelylenkkejä synnytyksen jälkeen. Tänään kävelin jo aivan reippaasti, mutta oikeesti ulkoilma sese on parasta. Eiköhän tämä palautuminen suju nopeasti kun malttaa riittävän pitkään. Ja kohtahan mulla on aikaa juosta päivisin jos tää yks nauttii vielä myöhemminkin samanlaisista unenlahjoista joita on tähän mennessä esitellyt.

Mä luulen, että mun eka kisa on Tulppaanijuoksu. Ehdin ehkä treenata siihen muutaman viikon, mutta tällä hetkellä juoksun osalta tuntuu että vitoselle vois laittaa tavoitteeksi maalin ;) mut toivottavasti kunto lähtee hyvin nousuun kun olen oikeasti palautunut alkuvuoden suorituksista.

Toivottavasti teillä oli mukava vuodenvaihde ja seurakavereille tiedoksi, me ollaan Tatun kanssa jaettu kevään uintivuorot perheen kesken. Mä sain maanantai-illat ja lauantaiaamut, tosin en tiedä mistä päivästä lähtien:). Olisin altaaseen valmis jo vaikka tulevana, mutta saas nähdä. Niinkuin kaikessa muussakin mun elämän periaate, ei se määrä vaan se laatu niin samaan tässä täytyy urheilun suhteenkin asennoitua. Toivottavasti siis nähdään pian altaassa :)