lauantai 13. joulukuuta 2014

triathlonleiriviikonloppu @Turku.


Tämän vuoden osalta pikkujoulut on nyt juhlittu. Takana on kivoja kavereiden kanssa vietettyjä iltoja. Treeniä kuluneisiin viikkoihin on mahtunut suht paljon, mutta kiirettä on pitänyt erityisesti töissä. Eilen vietettiin Tatun työpaikan pikkujouluja. Avec-kutsut on aina plussaa!! :) Vaan ei me siellä kovin myöhään oltu..

..Sillä tänä aamuna herättiin aikaisin jaostomme järjestämään triathlonleiriviikonloppuun, joka järjestetään Turussa. Ohjelma on jälleen kerran loistava. Kiitos järjestelyistä erityisesti Artulle sekä tietenkin valmentajille Antille, Pekalle ja Mikalle!

Uin aamulla kaikenkaikkiaan vähän reilut kaksi kilometriä. Uintiharjoituksen antoisin osuus oli uintikuvaus. On se kumma kun mun pää tahtoo vaan vieläkin nousta pintaan! Uintiasento on suht koht OK, mutta pään kun saisi vartalon jatkeeksi luontevasti, niin tapahtuisi varmaan vielä kummia. Tällainen uintikuvaus on muuten erinomainen keino nähdä itse oman uinnin ongelmat. Oman uinnin hahmottaminen auttaa tekniikkatreeneissä tosi paljon! Nuorten maajoukkuevalmentaja Antti Kauhanen kertoi tyyliinsä uskollisella tavalla hyvin havainnollistaen miten vedessä tulisi yrittää liikkua, jos laji on vapaauinti.



Uintiharjoituksen jälkeen siirryttiin Kupittaalle juoksutreeniin. Lehtisen Pekka ohjasi hyvän juoksuharjoituksen haasteellisessa loskasäässä. Tarkoitus oli tehdä myös koordinaatioita, mutta sohjoisessa maassa niiden tekeminen koettiin huonoksi ajatukseksi. Harjoiteltiin vauhdin tuntemusta ja juostiin kilsan vetoja eri sykealueilla. Tosi kiva treeni!:)

Lounastimme kotona, jonka jälkeen mentiin Kerttulin koululle, jossa pyöräilijä Mika Simola luennoi meille sisäpyöräilyharjoittelun saloista. Mika edustaa myös Turun urheiluliittoa, joten hän on meistä monelle tuttu jo entuudestaan. Ja kyllä se niin taitaa olla että tänä talvena trainerin lisäksi aletaan meilläkin ajamaan rullilla sisällä.

Huomenna on ohjelmassa spinningtreeni Mikan johdolla. Iltapäivällä kuuntelemme ravitsemusterapeutti ja entistä ammattilaistriathlonisti Merja Kiviranta-Mölsän sekä liikuntafysiologi Jukka Kapasen luentoja. Palaan näihin sitten myöhemmin.

lauantai 15. marraskuuta 2014

testijuoksu 5km.


Tein tämän viikon tiistaina ensimmäisen vähän reippaamman juoksun sitten Hawaijin reissun. Juoksu tuntui todella hirveältä. Yhtäjaksoisen 40-min vk-juoksun pelastus oli harjoituskaverit reitin varrella. Olisin ihan satavarmasti lähtenyt kotiin parin ekan kilometrin jälkeen. Väkisin juoksin ja rimpuilin ja tuntui, että vähän alle 5min/km on maksimaalinen huippuvauhti mitä voin kuvitellakkaan eteneväni.

VK-tekemisestä tuli kuitenkin tosi hyvä fiilis eli sikäli se treeni meni just nappiin! Oli ihana tuntea pitkästä pitkästä aikaa rasituksen jälkeistä väsymystä kropassa. Harmaa ilmakin oli yhtäkkiä paljon piristävämpää.

Tämä lauantaiaamu alkoi testijuoksulla. Sen oli tarkoitus toimia myös harjoituskauden lähtötasotestinä. Eilen selailin hiukan omia vanhoja tuloksiani ja olen juossut vakiotestireitillä melko mäkisessä Ruissalossa parhaimmillaan juuri alle 21 minuutin vitosen. Siitäkin on vuosia aikaa.

Mun upouudet Newtonit!

Vitonen meni ennätystahtiin 20:34. Vähän on haarukkaa saman viikon sisällä tehtyjen juoksujen välillä :D

Tällä viikolla harjoitustunteja kertyy melkein kymmenen, mikä alkaa muistuttaa viime kauden lepoviikkojen treenituntimääriä. Ensi viikolla aloitan harjoittelemaan ohjelman kanssa. Jes, kivaa :)

maanantai 13. lokakuuta 2014

ironman world championships 2014.

Olen onnellinen ja Hawaiin läpikäynyt Ironman! Tekstistä saattaa tulla pitkä, joten niille ketkä eivät jaksa lukea koko stooria niin mun kisa meni loppuviimeksi OK. Olosuhteet oli melkoiset, oli ilmeisesti tuulisin kisa sitten 15 vuoteen. Puolipilvinen sää teki juoksuosuudesta pelättyä helpomman. Mulla ei ollut kunnon puolesta mikään superpäivä. mutta ongelmia tuli kun kärsin pahasta nestehukasta pyöräilyn loppuvaiheesta aina maaliin asti. Maaliin pääseminen tuntui hyvältä ja hienolta. Uinti n. 1h9min, pyörä 6:05 ja maraton 3:48. Kokonaisaika 11:10 ja sijoitus n25-29 on 27.

Valmentajan neuvot kisaan. "Mahtava kokemus edessä. Nauti joka hetkestä. Tunnelmasta, matkasta, tavoitteen toteutumisesta, kivustakin. Nyt se on edessä."

Mä tein just niinkuin ohjeistettiin.

Kisa-aamuna meillä oli rento tunnelma. Hyvät yöunet, kuppi vahvaa kahvia, mehua ja puuroa. Sen jälkeen ajatukset Ironmaniin. Rannalla oli jännittynyt tunnelma. Pimeys oli kutkuvattavaa mutta aaltojen äänet rauhoittivat.

Uinti, 1:09.
Olin kuin pesukoneessa 1h10minuutin ohjelmalla, 28asteisessa vedessä. Se mukava fiilis täällä uimisesta ei ollut yhtään niin mukava kisassa. Enää ei nähnyt pohjaan koralleja ja kaloja, vaan aaltoa ja kuplaa loputtomiin. Suunnistin kahdesti aika pahasti harhaan eikä mun hyvävauhtinen tekeminen harjoituksissa oikein päässyt kisassa oikeuksiinsa maininkien takia. Sain kerran turpaani oikein kunnolla siten, että silmäkulma on edelleen musta. Olin tosi iloinen noustessani vedestä, sillä uinti tuntui jotenkin tosi pitkältä. GPS näytti matkaksi 4,3km...

T1.
Käytin vähän aikaa aurinkorasvan laittoon. Muuten vaihto sujui nopeasti.

Pyörä 6:05.
Täällä tehtyjen treenien olosuhteet ovat olleet jotain ihan muuta kuin mitä kisassa oli luvassa. Aluksi poljettiin pieni lenkki Konassa ennen kuin suunnattiin kohti kaukaista Hawin nousua. Joku australialaismies kysyi multa heti ensimmäisessä mäessä "is everything ok?" Kun poljin aika verkkaista vauhtia muihin verrattuna ja hän meni ohi. Mun veri kiehui, mutta toisin kuin aivot ajatteli, suu vastasi ystävällisesti, "I'm fine, thanks". Osa naisistakin ajoi ihan hurjaa vauhtia ekat terävät nousut ylös. Ajattelin että kyllä tässä on vielä 180km aikaa polkea. Ajo tuntui ihan hyvältä ja pääsin ihan hyvään porukkaan ajamaan kohti Hawia. Kisassa oli 7m peesiraja sallittu, eli tällä kertaa sai tosiaan hyötyä jos pääsi johonkin porukkaan. Ami mittasi kisaa ennen lenkillä tien reunassa olevien heijastimien välit, 12m, näin oli helpompi katsoa niistä sopivaa etäisyyttä edellä olevaan. Ikäluokka naiset lähtivät miehien perään 10minuuttia, joten kovalla uintiajalla pystyi pääsemään miesten matkaan pyöräilyosuudella.  Aluksi oli myötätuulta, mutta juhlat loppuivat lyhyeen sillä suoralla tiellä, tuuli kääntyi yhtäkkiä täysin päinvastaiseksi ja alkoi hirveä puuskittainen vastatuuli. 60kilometrin kohdalla tapasin samaisen australialaismiehin ohi ajaessani ja ajattelin ihan kohteliaisuuttani kysyä, "is everything ok?". Ajoin vastatuuleen ihan kelpo wateilla. Tunsin, ettei tekeminen ole ihan niin vahvaa kuin ruotsissa 2kk sitten mutta ihan ok kuitenkin. 80km kohdalla, juuri ennen Hawin nousua, mulle tuli ensimmäinen vähän heikko hetki. Nousu ei kovasta vastatuulesta huolimatta tuntunut pahalta, mutta mun ajosta puuttui rentoutta. Suomalaisnaisia kisassa oli mun lisäksi kolme. Venla ajoi mut kiinni Hawin nousussa. Kääntöpaikalta alkoi hurja alamäki, myötä ja sivutuuli. Jäin porukasta alamäessä paljon, kun en uskaltanut ajaa aeroasennossa alas kovaa vauhtia. Poljin jatkuvasti ja laskin omasta mielestäni ihan hyvin, mutta toiset olivat parempia. Venlakin hävisi näköpiiristä. Porukasta tippuminen oli ratkaiseva hetki pyöräilyn loppuosan kannalta. Pelkäsin kovaa puhaltanutta tuulta, vaikka Henkalta lainassa ollut zippin etukiekko toimi loistavasti eikä lopulta ottanut tuuleen juurikaan. Alamäen jälkeen mulle tuli voimallinen olo ja aloin ajaa hyvää vauhtia yksin. Sain porukkaa kiinni pikku hiljaa ja treffattiin Venlan kanssa uudestaan n. 120km kohdalla. Tuuli pyöri päivän aikana ihmeellisesti. Miten se suora mitä Hawille ajettiin vastatuuleen, olikin taas ihan suoraa vastatuulta takaisin? Mä jouduin pyöräilyissä tekemään tosi paljon töitä. Erityisesti viimeiset 60km toimin paljon vetojuhtana. Ajo tuntui kuitenkin ihan hyvältä, kunnes 20km ennen vaihtoa aloin kärsiä pahasta nestehukasta. Kuumasta säästä huolimatta iho oli kananlihalla ja vaikka kuinka join, olin jo pohjalla. Mun keho huusi nesteitä lisää. Tehot pysyivät jotakuinkin samana, mutta syke tippui reilusti alle aerobisen kynnyksen. Mulla oli kova vilu. Pyöräilyaika venähti yli kuuteen tuntiin, mutta mieli oli kuitenkin pirteä. Juuri ennen kuin tultiin vaihtoon, näin kun Mirinda "Rinny" Carfrae juoksi kohti energy labia hurjalla loikalla. Felt-naispro:t ottivat muuten kaksoisvoiton. Wouuu sanon minä.



T2. Vaihto oli hidas, palelin niin että hampaat kalisi ja kävin vessassa. Pää ei toiminut ja tavarat pyöri käsissä löytämättä oikeaa paikkaa. Laitoin kengätkin jalkaan ensin ja sitten mietin mihin nämä pussin pohjalla olevat sukat kuuluu? Jouduin ottamaan kaikki henkiset voimavarat tässä vaiheessa käyttöön.

Juoksu 3:48.
Eka kymppi oli tuskaisen tahmeaa. Paljon yksin vastatuuleen puskeneena, olo oli voimaton ja iho kananlihalla. Voitteko kuvitella että maratonin voi juosta Hawailla yli +30c lämmössä siten että palelee? Kuumuus ei siis juoksuosuudella ollut mulle mitenkään ongelma. Venla jäi mulle vaihdossa kun oli saanut 4min penaltyn peesauksesta ja juoksi mun ohi jo juoksun alkukilsoilla. Mä vietin aikaa juoma-asemilla helpottaakseni oloa. Luodon kertomus kävi toteen "juuri kun on juossut juoma-aseman ohi, tuntuu suu kuin viikon juomatta olleella kamelilla". Sitten naksahti. Tai ehkä se oli yleisönkin villinnyt suukko, kun Tatu juoksi Alii Drivea takaisin päin jossa tiemme kohtasivat. Jalat löysi hyvän frekvenssin ja eteneminen alkoi jonkun mielestä muistuttaa juoksemista. Vauhtikin parani hiukan. Mietin viime vuoden voittajan kertomusta juoksuosuudesta "just eat, drink and run". Mun oli kylmä, mutta en antanut sen häiritä. Syke ei noussut toivotusti, vaikka jalat alkoivat tuntua entistä paremmilta. "Just eat, drink and run"... Sanoin sen välillä ääneenkin, etten unohda. Aloin juosta juoma-asemillakin, ottaen joka asemalla kolme mukia, kaksi vettä ja yksi urheilujuomaa. Palani roadin jyrkkä ylämäki käski ottamaan kävelyaskeleita. Otin niitä kuusi ja ajattelin että ei hitsi, tähän en ala ja sitten juoksin. Jyrkän ylämäen jälkeen oli luvassa lisää mäkeä...Hivuttavan pitkää loivaa ylämäkeä kilometrien verran. Mutta mä juoksin edelleen tasaisesti eteenpäin taktiikkaa muuttamatta kertaakaan. Se pelätty energy labin juoksuosuus ei ollut mun kisassa heikko kohta, mun vauhti ei hidastunut (en missään vaiheessa juossut aerobisella kynnyksellä, vaan sen alle, kun kropan tila ei sallinut vauhdin nostoa). Mä muistin valmentajani viestin ja nautin. Tavoite, kipu ja kaikki. Ylävitoset, lentosuukot ja fistpumpit villitsivät ihmisiä ja minua. Viimeiset seitsemän kilometriä toivoin vain että maali tulisi. Se tulee vain juoksemalla. Aloin laskea juoma-asemia, kuinka monta vielä pitää ohittaa. Yritin keksiä F-kirjaimella alkavia sanoja joita rakastan. Family, friends, finland..ja joista tykkään.. Öö.. felt, fintriathlon. Mun pää ei toiminut. Palelin taas hurjasti. Just eat, drink and run, muistutin ääneen ja juoksin. Kaksi viimeistä kilometriä oli mun kisan kovimmat vauhdillisesti ja katastrofista alkanut juoksu muuttui lopulta ihan hyväksi juoksuksi. Tunsin kuinka kaksi kynttä irtosi viimeisillä kilometreillä ja kipu oli sen mukaista. Nautin siitä. Mun maaliskuussa alkanut kisakausi päättyisi tänään, kyllä nyt saa sattuakin ja juoksin vielä kovempaa. Mun unelma MM-kisasta ja maalista oli vain maalisuoran päässä. Ja maalisuora oli hieno. Maria " you are an Ironman". Kaulaani laitettiin lei ja viluisena pääsin elpymistelttaan. Mun olotilaa tiedusteltiin mutta mä tiedustelin vain kisan voittajia. Musta pidettiin huolta, nesteet  ja lämpöpeitot auttoivat. Vilu lakkasi.

Illalla käytiin hakemassa pyörät, juuri ennen puolta yötä, jolloin kisan viimeiset sankarit tulevat maaliin. Hurjat bileet ja hieno tunnelma. Seisoin hetken vaihtoalueella pyöräni vieressä kun oli leuto tuulen vire, aaltojen äänet, pimeys ja vain Konan kaupungin valot. Tunteikas hetki. Hawaijille pääsy oli jotakin yhtä siistiä kuin lääkikseen pääsy v. 2004. Unelmia täytyy olla ja niitä voi saavuttaa kun uskaltaa laittaa itsensä likoon.

Tämä ei tule olemaan mun viimeinen kilpailu Hawaijilla :)

(suomalaisurheilijoiden tulokset löytyvät täältä)

perjantai 3. lokakuuta 2014

aamulenkki Hawaiilla.

Tänään aamu alkoi tehokkaalla juoksulenkillä. Juostiin aamulla reilu neljä kilsaa ulkona ja sitten lopputreeni juoksumatolla. Kuumuuden kanssa saa olla tosi tarkka, sillä treeneistä ei välttämättä palaudu ihan niin kuin kotioloissa. Vaikka meidän eka pitkä pyöräily täällä sujui kuumuudesta huolimatta yllättävän hyvin ja matalilla sykkeillä, oli fiilis lenkin jälkeen normaalia väsyneempi. Tänään kuitenkin 5x4min vedot sujuivat tosi kivasti ja juoksu tuntuu vahvalta ja askel kevyeltä. Fiilis on mitä parhain.  

Aamulla verraillessa meitä vastaan tuli Craig Alexander. Tatu oli ihan haltioissaan ja heti vauhti alkoi nousta.  Ollaan tyytyväisiä, ettei me ei olla Konassa koko ajan, sillä täällä hotellilla ja Keauhoussa on rentouttavaa ja pääsee irti kisatouhuilusta. Ihan omanarvoisen fiiliksen tähän kisaan valmistautumisesta saa, kun täällä näkee kaikki ne tyypit joista triathlonlehdet kirjoittavat tai joiden menoa me seurataan. Eilen Konassa meidän viereisellä radalla ui Jodie Swallow ja Michelle Vesterby. Maailmanmestari Mirinda Carfraen näkemistä odotan innolla. Ja hän ajaa muuten ihan järjettömän tyylikkäällä FELTillä! =)

Urheilun ja kilpailuun virittäytymisen lisäksi meillä on ollut aikaa rentoutua. Hotellillamme järjestetään kaikenlaista aktiviteettia. Eilen aamulla oltiin joogatunnilla merenrannalla. Olen osallistunut joogatunneille Suomessa monta kertaa. Fiilis oli aika erilainen kun sisätilan ja radiosta soivan musiikin korvasi merenäänet, nurmikko ja lopuksi vetäjä alkoi laulaa. Se oli tosi kaunista. Ensi viikolla me aiotaan osallistua lein teko kurssille ja ukulele-soittotunnille :D 

Ilmastoinnin kanssa saa olla varuillaan. Hotellihuoneemme ilmastointi on todella tehokas ja huoneen saa hurjan vilpoiseksi. Tai ainakin se tuntuu siltä, kun astuu ulos parvekkeelle, niin tuntuu että tulee ulos jääkaapista saunaan. Myös auton ilmastointi on petollinen ja pitää olla varuillaan ettei tule liian kylmä ja vilustu. Illalla auringonlaskun jälkeenkin ulkona on ihanan lämmin, eikä pitkille vaatteille ole tarvetta missään vaiheessa päivää. Tiistaina saatiin kokea todellista kuumuutta, kun ajettiin Hawin nousu. Vaikka viimeiset treenit Suomessa tuli treenattua sisällä trainerin päällä ja koettua kuinka hiki virtaa, niin olisi vissiin oikeesti tarvinnut virittää tuo setti saunaan ja laittaa se päälle saadakseen oikeanlaisen vasteen. 


Tänään ohjelmassa on vielä kevyttä pyörittelyä ja huomenna aiotaan lähteä autolla kiertämään saarta ja katsomaan lisää nähtävyyksiä :)

tiistai 30. syyskuuta 2014

aloha!

Aikaeroon sopeutuminen meni aikast nappiin. Tein  tarkan suunnitelman, milloin silmät pitäisi avata ja milloin saisi nukahtaa. Ihminen ei kuitenkaan toimi kuin kone, joten helppoa se ei ollut... mutta perille päästiin. Oltiin Los Angelesissa kuin parin promillen humalassa. Selitettiin mitä sattuu ja terminaalin vaihtokin oli vaikeaa, kun sammallettiin eikä silmät tahtoneet pysyä auki. Muutenkin olo oli kuin oikein keinuvassa ruotsinlaivassa, käytävän puolelta toiselle tallustamista. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Tultiin Hawaiille illalla ja täällä oli sysimustaa eikä paljon maisemia voinut ihailla. Lämmin oli, mutta odotin saapuvani maanpäälliseen (no tiiätte kyllä sen kuuman paikan). Ehkä olin asennoitunut johonkin niin älyttömään, että tämä +30c tuntuu niin hyvältä! Ilman kosteus on kova ja voi vaan aavistella kuinka tukalaa juoksuosuudesta tulee ensiviikolla. Mut kerrankin mä en palele :) :) Lämpötilan takia me tultiin tänne kaksi viikkoa ennen kisaa, että ehditään tottua siihen. Kaikki tavarat tulivat ja menomatka meni muutenkin hyvin. Nukuttiin heti ekana yönä melkein 7tuntia niin että puoli kasilta noustiin pirteinä ylös. Ja vitsi mikä näky meidän hotellin partsilta oli!


Meidän hotelli on n. kymmenen kilsan päästä konan keskustasta. Kisan juoksureitti menee tänne lähelle. Tavattiin ekana päivänä Markus Einiö, joka on treenannut Hawaiilla jo pari viikkoa. Hän kilpailee kisassa M45-49 sarjassa. Käytiin uimassa ulkoaltaassa Konassa ja fiilis oli pitkän lentomatkan jälkeen yllättävän hyvä. Kirjoitin aikaisemmin meidän Kona-blogissa mun viimeviikon treeneistä. Tänään 3200metrin treenin jälkeen mulla oli uikkarin kuva tatuoituna selkään, reilusta aurinkorasvasta huolimatta. Se kertoo auringon polttavuudesta, sillä normaali täydenmatkan kisassa en ole saanut tällaisia rajoja aikaan 10tunnin ulkona suhaamisen jälkeen, kuin täällä reilu tunnissa. Täältä ei varmana pääse kalpeana kotiin :) suojakertoimeksi suositeltavin vaihtoehto on 100.


Illalla juostiin hotellin kuntosalilla kevyt treenit juoksumatolla ja tehtiin kevyt lihaskuntojumppa. Me ollaan ihan intopiukassa tästä paikasta. Ihan paratiisihan tämä on!

lauantai 27. syyskuuta 2014

matkalla Hawaiille.


Aloiteltiin Hawaiin matkalle valmistautuminen pian Kalmarin kisan jälkeen. Piti varata hotelli ja lennot. Sen lisäksi oli monta muuta juttua, jotka on pitänyt hoitaa. Auton vuokraaminen, kansainvälinen ajokortti, ESTA ja rokotukset. Pakkaamiset, sponsorisopimuksia yms. Valmistelut sujuivat hyvin, vaikka meillä molemmilla oli urheilun lisäksi myös omaa ammattityötä ihan riittämiin. Päivät on menneet tosi nopeasti.

Matkareittimme kulkee Lontoon kautta Los Angelesiin ja sieltä edelleen Hawaiille. Menomatkalla meillä on pitkät vaihtoajat ja vietetään yö Lontoossa. Ihan kiva saada kunnon yöunet ennenkuin aletaan totuella aikaeroon.



Keskiviikosta lähtien työpäivät venyivät ja myöhään illalla mietittiin, mitkä asiat täytyy hoitaa valmiiksi ennen kuin voi sulkea työhuoneen ovea. Kun lopulta asetettiin soitonsiirto ja poissaolotiedote sähköpostiin, se alkoi vihdoin tuntua ihan todelta. Me ollaan Hawaiilla ihan kohta!


tiistai 19. elokuuta 2014

Nappisuoritus Ironman Kalmarissa.

Se meni just niin kuin sen piti parhaimmassa päiväunessa, mutta näköjään se olikin totta. Tai sitten en vain ole vieläkään herännyt ;) Voitin oman sarjani yli kymmennellä minuutilla, parantaen ennätystäni täydellä matkalla melkein 45minuuttia ja olin kaikista maaliviivan ylittäneistä naisista kuudes. Edelläni oli vain 5 PRO-naista. Kalmarin Ironmaniin oli ilmoittautunut melkein 2400 triathlonistia, joista naisia oli noin 350. Kilpailen ikäluokkasarjassa N25-29v., jossa kisaajia oli 43. Fiilis voitosta, ajasta ja kokonaiskisan sijoituksesta on niin uskomaton, etten osaa sitä oikein sanoiksi pukea. Palattiin reissulta kotiin tänä aamuna ja nyt on aika purkaa vähän mennyttä tänne blogiin.

Etukäteen ennustettiin tyyntä keliä, mutta tuuliennusteet voimistuivat loppuviikkoa kohden jonkun verran ja tuulen suunta oli kilpailureittiin nähden epäedullinen. Suurimmaksi osaksi sai polkea sivutuuleen ja vastatuuleen. Suoraa myötätuulta oli oikeastaan vain Öölantiin vievällä sillalla menomatkalla (mikä paluumatkalla oli tietenkin täysin vastatuuleen) ja Öölannin eteläkärjessä noin 10 kilometrin pätkä. Moni teki siksi tänä vuonna edellistä vuotta heikompia aikoja pyöräilyosuudella. Muuten sää oli ainakin vaalealle suomalaiselle täydellinen, n. +20c. Juoksuosuuden alussa tuli oikein kunnon vesikuuro, mutta muuten aurinko jaksoi paistaa koko päivän.



Tällaista yleisöä ei ole ollut missään kisaamassani triathlonkilpailussa koskaan ennen. Kannustusta sai koko matkan ja ihmiset tekivät tunnelmasta uskomattoman. Jopa pitkällä pyöräreitillä pitkin Öölannin maaseutua oli yleisöä kannustamassa tienvarsilla. Pelloille oli tehty picnic-kattauksia, kannettu sohvakalustoja, stereoita ja joku soitti rumpuja! Mieletöntä! Tunnelman luomisen ruotsalaiset osaavat. Otin kaiken positiivisen energian yleisöstä irti mitä voi saada. Lähetin ihanille saappaanmittaisille kannustajille lentosuukkoja juoksuosuudella ja yritin hymyillä muulle yleisölle koko matkan. Siitä sai uskomattoman paljon voimaa. En katsonut kilpailuaikaa missään vaiheessa kisaa. Ainut mikä ratkaisi, oli syke ja vauhti. Sen verran on tullut jurnutettua aerobisella kynnyksellä, ettei mulla ollut ongelmaa löytää sopivaa syke/vauhtitasoa.

Aamulla ennen kisaa ei ollut nälkä. Söin väkisin puuroa ja puolikkaan sämpylän. Ennen uintistarttia otin high5 isogeelin. Tässä meidän tsemppifiiliksiä ennen starttia:



Uinti 3,8km. Aika 1:02h.

Uinti saattoi olla hiukan ylipitkä, tai ainakin minun gepsini näytti uintimatkaksi 4,2km. Tatun sykemittarin taulussa oli myös 4km. Reitti oli minusta vähän sekava, mutta kisan startti oli todella fiksu ja rauhallinen. Startti nimittäin pamahti klo7, mutta jokainen sai hypätä aikamaton yli klo7-7:15 välillä. Se toimi hyvin, sillä en joutunut pahaan ryysikseen, kun lähdin ennen klo 1:05 tavoiteaikaa tavoittelevia triathlonisteja. Sarjassani kilpaileva suomalainen Suvi Lavonen lähti kanssani samaan aikaan. Uin just siihen mihin oletin. Jokaisen yksilöllinen kilpailuaika siis otettiin chipillä.

T1

Vaihdoin nopeasti. Näin Suvin vaihtoteltassa ja siinä vielä toivotettiin toisillemme tsempit. Olin tyytyväinen uintiaikaani, sillä Suvi on kova uimaan, enkä jäänyt ihan hurjasti.

Pyörä 180km. Aika 5:20h.

Pyöräily tuntui aluksi tosi tahmealta. Olin varma, että mulla meni rengas puhki, kun kuulin jonkun pamauksen. Porukkaa ajoi ohi ihan heittämällä ja mun reisissäkin tuntui ihmeellistä jumia jo ekalla kahdella kympillä. Syke oli 130 ja watit 170w. Lopulta tajusin, että se oli vastatuuli, joka tuntui, enkä uskaltanut nostaa vauhtia. Ajoin ekat kolkytkilsaa näin, pääasiassa yksin, mutta sitten kroppa alkoi toimia. Reisituntemukset katosivat ja aloin ajaa vastatuulipätkää 180-190w keskitehoilla. Sykekin nousi aerK tuntumaan. Wattimäärät olivat kovat, sillä etukäteen oltiin laskettu, että aerK en aja ihan näin kovaa vauhtia. Mutta se tuntui tosi hyvältä ja päätin, ettei sillä sitten ole väliä. Ajoin porukkaa jo tässä vaiheessa kiinni, ainakin naisia. Peesausta valvottiin todella hyvin ja tuntui, että ihan jatkuvaan oli moottoripyörä vierellä. Minua ei haitannut, sillä pidin jatkuvasti 10m etäisyyden edellä menevään, enkä halunnut ottaa mitään turhaa aikasakkoa. Tosi hyvä, että valvottiin kunnolla! 50km kohdalla helpotti ja päästiin ajamaan mukavaan myötätuuleen. Ajoin tässä kohdin samassa porukassa parin pro-naisen kanssa. Tässä kohtaa rauhoitin hiukan, syke pysyi just aerK alapuolella ja keskiwatit n. 170.  Sitten alkoi hidas ja pitkä vastatuuli pätkä. Tankkasin pyöräilyn aikana energiaa hyvin. Mutta voisko joku tehdä hyvänmakuisen laktoosittoman energiapatukan? Ne laktoosipillerit siinä pyörän päällä on vähän ärsyttäviä syödä. Energiageeliä otin n. 25-30min välein ja join urheilujuomaa. 120km odotin henkistä tai fyysistä heikkoa hetkeä. Mutta sitä ei tullut. Meidän äidit olivat meidän reissulla mukana, huoltamassa ja kannustamassa ja näin heidät tien varressa suomenlipun ja banderollien kanssa. Äidit tietävät kuinka kannustetaan, eikä heidät nähtyään voinut kuin hymyillä ja puskea eteenpäin entistä kovemmin :). Reitti oli kiva, sillä maisemaan vaihdettiin mantereen puolelle tässä kohdin. Alkoi viimeinen kuuskymppinen, joka osoittautui mun pyöräilyn vahvimmaksi lenkiksi. Tässä ajoin porukkaa kiinni, joka olivat ohittaneet minut jossain vaiheessa. Pääosin miehiä. Kysykää vain kuinka paljon itseluottamus siinä vaiheessa kasvaa;). Sain myös N30-34 sarjassa kisanneen Venla Koivulan kiinni n. 165km ennenvaihtoa. Venla on kova pyöräilijä, joten sain siitä myös lisätsemppiä tekemiseeni. Ajoni tuntui helpolta ja watit huiteli välillä miltei 200w, mutta sykettä vartioin. Ei liian kovaa, sillä edessä oli vielä marathon.

T2

Saavuin vaihtoalueelle, jossa naisten pyörätelineissä ei ollut ainuttakaan pyörää! Tajusin, että olen johdan kaikkia ikäluokkasarjassa kisanneita naisia. PRO-naisten ja miesten teline on erikseen. Oltiin Venlan kanssa vaihtokopissa samaan aikaan ja toivotettiin siinä tsempit toisillemme. Piristi paljon, kun sain tutuista suomalaisista seuraa molemmissa vaihdoissa :)

Juoksu 42,2km aika 3:30h.

Juoksu lähti rullaamaan hyvin. Juoksin aerK sykkeillä elämäni parhaimman maratonajan. Alussa kilsavauhti oli 4:30, mutta tiesin, ettei aerK vauhtini ole niin kova. Parhaassa yhdistelmätreenissä olen juossut 15km pyörän päälle aerK:lla 4:42/km keskivauhtia. Ajattelin kuitenkin juosta fiiliksen mukaan ja odottaa että vauhti tasaantuu. Kivaa pitää olla koko ajan, eikä pahalta saa tuntua, en välittänyt kellosta vielä tässäkään vaiheessa mitään. Mulla oli armoton pissahätä. Se oli jo pyöräilyn 70km lähtien. Päätin, että pidän nopean vessatauon ja tein sen 14km kohdalla. Se ei tosin ollut kovin nopea, sillä kello kertoi taukoon menneen reilun minuutin. Ei hitsi! Mutta se helpotti elämää ja jatkoin matkaa. Jalat tuntuivat heti pöntöllä istumisen jälkeen vähän tahmeilta, mutta sain pian 4:50-4:55/km keskivauhdin päälle. Juoksu tehtiin kolmena 14km- lenkkinä. Päätin, että ekan vedän fiilistellen, toisella taistelen tarvittaessa (odotin nitkahdusta) ja kolmannen vedän utriaismaiseen tyylin väkisin. Eka meni fiilistellen ja samoin toka, aina puolimaratoniin asti. Sitten jalat alkoivat jumittua. Tunsin takareidet joka askeleella, mutta yritin pitää asennon kasassa. Muutin taktiikkaa ajattelemalla aina vain lyhyempää matkaa. Jo 6 kilometrin päässä näkisin äidit ja sitten on enää yksi kierros. Se helpotti ja siellä ne heiluivat ja kiljuivat. Mun ohi ei tullut muita naisia, kuin yksi PRO-tyyppi 30km kohdalla ja ohitin varmaan yhtä monta miestä ketä meni ohi. Viimeiselle kierrokselle starttasin 4km ajatuksin. Juoksin aina pätkiä, jotka tuntuivat lyhyeltä. Syke hiukan tippui aerk alapuolelle, koska jaloissa jumi painoi. Energiaa mulla oli muuten ihan hyvin. Sitten maha alkoi tuntua pahalta. En enää uskaltanut ottaa energiageelejä vaan join vettä ja urheilujuomaa. Lopulta saavuin keskustaan ja mikä yleisön mylvintä. Heilutin käsiäni ja hypin ilmaan ja väki villiintyi sen mukana. Kaksi kilsaa ennen maalia näin äidit kannustamassa viimeisen kerran ennen maalia ja kuulin "Hawaii häämöttää!!". En tiennyt ajoista mitään, mutta viimeisen pitkän maalisuoran nautin sellaisesta riemusta ja ilosta, voittamisesta. Hymyni seassa oli paljon hikeä ja kyyneliä. Olin niin onnellinen, kun näin kellon pysähtyvän kokonaisaikaan 9:57:17. Sain mitalin kaulaan ja luulin, että joku nipistää minut hereille tästä unesta. Mutta se ei ollut unta. Voittaja pääsee 100% varmuudella Hawaiin MM-kisoihin 2014 lokakuussa.



Miten voittaminen voi tuntua näin hyvältä? Ja ennenkaikkea itsensävoittaminen. Tämä on urheilusaavutuksistani paras. Olen niin iloinen, että nappipäivä osui kauden pääkisaan ja meidän unelma päästä kisaamaan MM:n maailman huippujen kanssa toteutuu! Kalmarin kisassa oman sarjani taso oli tänä vuonna myös edellistä paljon kovempi, sillä sarjassani hopealle tullut Anna Hellström kilpaili aikaan 10:08 ja pronssinainen 10:12. Viime vuonna Hawaiin lipun ikäluokassani olisi lunastanut ajalla 10:44. Tänä vuonna age group 25-29 oli kovatasoisin naisten ikäluokkasarja.

Ironmanin jälkeen olo on ollut ihan pilvissä. Me päästiin Tatun kanssa molemmat Hawaiille. Kirjoitan palkintojen jaosta pian lisää. Palautuminen on tässä mielentilassa varmaan supernopeaa, kun lihakset tuntuvat jo aika hyvältä. Tosin multa lähtee perinteisesti jälleen ainakin yksi varpaan kynsi..

Tässä kuitenkin vähän niitä tunnelmia, mitä lokakuussa on luvassa.. :)


Ja tämänkaltaisissa maisemissa sitten lomaillaan MM-kisojen jälkeen :)



(kuvat: http://www.topdreamer.com/lets-go-to-hawaii-the-magical-tropical-islands/)

tiistai 12. elokuuta 2014

Valmistautuminen IRON(WO)MANniin.

Kalmarin Ironmanille on tänä vuonna lähdössä noin sata suomalaista. Mahtavaa! Seurakavereistamme suurinosa kuitenkin vetää täydenmatkan kisan Köpiksessä viikkoa myöhemmin, joten kisaviikkomme jälkeisellä viikolla sitten seurataan toista Ironman-koitosta kotoa käsin, kannustaen peukut ja varpaat pystyssä. Oma valmistautumiseni Kalmarin kisaan alkoi viime vuoden marraskuussa. Treenikausi on ollut aikaisempiin vuosiin nähden ehjempi. Määrällisesti mennään jotakuinkin samoissa, palautumiseen olen vain kiinnittänyt jatkuvasti enemmän huomiota. Pohjaa Ironmankisaa varten on siis luotu pitkin vuotta, mutta kirjoitan vielä viimeisen kahden viikon valmistautumisesta.

Fyysinen valmistautuminen

SM-paritempon jälkeisenä tiistaina olin aika väsynyt. Kuuma ilma teki olon raskaaksi ja sitä myöten myös fiilis laski. Ajoittain minut valtasi epätoivon ja lamaantumisen tunne. Miten ihmeessä selviän maaliin 16.8 Ruotsissa täysmatkalla?

Tein muutoksia harjoitusohjelmaan, sillä kroppa ei ollut valmis suunniteltuihin treeneihin. Pidin kaksi totaalilepopäivää. Mökillä käytiin molempina päivinä ja uin järvessä ehkä sata tai kaksisataa metriä. Palasin myös viikoksi töihin. Ilmastoidussa 22-asteen työhuoneessa oli enemmän kuin miellyttävä olla ja oli kiva tavata lomalta palaavia työkavereita. Edelliset ja lepo auttoivat, fiilis normalisoitui.

Viikon 32 treenituntimäärä oli 9h 40min. Selasin harjoituspäiväkirjaa nopeasti taaksepäin. Näyttäisi siltä, että tämä viikkotuntimäärä on alhaisin tänä vuonna. Kevyillä viikoilla on tunteja tullut yleensä just hiukan kymmenen yläpuolelle, kovilla harjoitusviikoilla jotakin 16-18 tunnin väliin. Tätä edeltävällä viikolla sain tehtyä määrällisesti vielä kunnon treeniviikon (17h) paritemposta huolimatta. Ihmekös, että tehojen ja määrän ollessa kova, vähän jälkikäteen väsytti.

Viime viikon tuntimäärät jäi siis alle kymmeneen. Keskiviikkoaamuna juoksin Jaanan kanssa ennen töitäni pitkähkön lenkin. Aikainen aamu oli hyvä, sillä kuumuus ei ollut vielä tukala. Torstaina uin hallissa kolme kilsaa, johon sisältyi 3x200m aerK-vetoja. Muuten ihan kevyttä lätkyttelyä, tekniikkaan ja tuntumaan keskittyen. Perjantaina hyppäsin pyörän selkään viiden päivän tauon jälkeen ja poljettiin Tatun kanssa hissukseen vajaa pari tuntia. Se teki hyvää, sillä viikon urheilumäärä oli tähän mennessä alle kolme tuntia. Lauantaina tein kymppitempon + aerK juoksuyhdistelmän, johon meni yhteensä 1h20min. Illalla mentiin mökille rentoutumaan. Siellä venyttelin, uin hiukan ja saunoin. Minusta tuntuu, että palauduin temposta uskomattoman hyvin. Yleensä tuollaisesta rykäisystä jalat tuntuvat päiviä, vaan ei tällä kertaa. Sunnuntaina mentiin porukkalenkille. Siitä tuli ehkä hiukan pitkä, 3h ja vajaa 90km. Ajelin tosin jatkuvasti peesissä ja lenkin keskisyke oli 104. Tämä lenkki oli tärkeä, sillä se tehtiin pelkällä vedellä. Näin rasva-aineenvaihdunta toivottavasti toimii myös Kalmarissa optimaalisella tavalla.


Karkkipäivä max. kerran viikossa on hyvä tapa, tosin tämän kestää ehkä kerran vuodessa… Tässä mun ja Tatun eväitä Ironmanille.


Kisan jälkeiseen palautumiseen.


Hiilihydraattivarastot täyteen.

Energiatankkaus on tärkeää ja se alkaa huomenna. En aio poiketa aikaisemmista tottumuksistani juurikaan. Syön normaaliateriat ja yritän pitää annoskoot samana kuin treenikaudella. Keventelyn myötä kehoon tulee kuitenkin ylimäärin energiaa. Aion tosin lisänä tällä kertaa kokeilla Maltodekstriiniä. Painoin tänä aamuna aamiaisen jälkeen 55,8kg. Paino nousee näiden muutamien päivien aikana varmaan jonkin verran, mutta kisan ensimmäisten tuntien aikana tuo mahdollinen turvotus häviää. Maratoniin mennessä kropasta on jo kuihtunut kaikki ylimäärävarastot pois, ettei tarvitse murehtia tuota lisämassaa, jota tästä tankkauksen myötä tulee.


Henkinen valmistautuminen


Tällä viikolla vältän ylimääräistä liikuntaa ennen lauantaita. Ja urheilunälkähän on jo nyt suuri. Eilen jouduin pakottamaan itseni pois uima-altaasta 10 minuutin kelauksen jälkeen. Venyttelin, olin terapia-altaassa, kylmä-altaassa ja saunoin. Se teki niin hyvää henkisesti ja fyysisesti. Illalla olin hieronnassa. Sami Syrjälälle suuri kiitos! Luulen, että säännöllinen hieronta koko tämän kauden ajan on osittain syynä mun parantuneisiin urheilukisatuloksiin. Selkä on mun ainoa epävarmuustekijä, mihin en itsekään luota, mutta se pois lukien en ole koskaan voinut näin hyvin.


Lihashuollon ja rentoutumisen lisäksi olen välillä lukenut ystäviltä saatua Triathlon-kirjaa. Apiksen muistelmateos tuli just sopivasti postista, niin saa ajatukset myös johonkin muuhun.

Tänään pakataan ja huomenna lähdetään matkaan. Jotta minulla ei ole sellainen fiilis, että Kalmarin jälkeen ei ole enää mitään, niin olen suunnitellut tulevaa. Syyskuussa aion osallistua Ruissalojuoksuihin, joko puolikkaalle tai kympille. Jos valitsen kympin niin tavoite on alle 40 minuutin aika. Jotakin tavoitetta pitää olla tulevassa ja jotakin kivaa myös tiedossa. Kalmarin jälkeinen viikko vietetään siis tosilomaillen! Tallinnan kaupunkiloma ja Cheekin keikka Helsingissä mun serkkuporukalla. Ei voi olla muuta kuin hauskaa tiedossa! =)


Tämä on ollut minulle uskomattoman hieno urheiluvuosi. Olen saanut niin monia onnistumisia, ollut terve ja ennenkaikkea nauttinut harjoittelusta ja sen mukanaan tuomista ihmisistä aivan sydämen kyllyydestä. Lauantain tempoajo oli piste i:n päälle. Itseluottamus vahvistui ja olen pystynyt ottamaan hyvin rennosti nämä viime päivät. Henkisesti olen täysin valmis lauantain koitokseen. Tiedän mitä tulemaan pitää, sillä edessä on viides täydenmatkan kisa.

Matka on pitkä ja mielikuvaharjoittelu auttaa. Ei kannata lähteä liikenteeseen miettien matkan pituutta. Sehän on sama kuin polkisi Turusta Helsinkiin ja sitten vielä pari kymppiä takaisin. Fillari tiensivuun ja juoksisi Saloon. Niin ja sitä ennen oli toki vielä melkein 4 kilometriä uintia. Tuntuu aika pitkältä matkalta. Olen aina valmistautunut henkisesti kisaan jakamalla matkan osiin. Uinti on perustreeni, pyörällä ajan 45 kilometrin lenkkejä ja juoksussa on neljä peruskympin lenkkiä. Näitä lyhyitä matkoja ajattelen, sillä oletan, että jaksan tehdä ne koska vain.

Kalmarista karsitaan myös Hawaiille. Jaossa on minun sarjassani näiltä näkymin kaksi paikkaa. En ole tuota Hawaiia miettinyt enää lainkaan. Sarjassani on yhteensä 43 osanottajaa, joista hyvän oman kisan aikaansaamiseksi riittää, että voitan pahimman vastustajani, Maria Kasurisen. Siinä on ainoa nainen kenen voitosta saan jotakin henkistä hyvää ja sillä suorituksella voin yltää melkoisen korkealle! :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tienoon tempon voitto.

Tämä viikko on ollut treenillisesti hyvin kevyt. Merkittävimmät treenit ovat olleet pitkä juoksu ja eilen tehokas mutta lyhyt yhdistelmätreeni. Ajoin 40minuuttia verryttelyä, josta 10minuuttia kevyttä, 8minuuttia aerobisella kynnyksellä, 10minuuttia kevyttä, 4x30sec reippaat ja rennot pyörittelyt ja kevyttä. Liedossa oli TVC:n järjestämä kymppitempo pyöräilykilpailu ja ajankohta sopi just treenisuunnitelmiin. Ihan ensiksi pisteet TVC:lle. Kiitos hienosti järjestetystä pyöräilytapahtumasta.

Osallistuin kisaan viime vuonna, jolloin ajoin ennätykseni. Reitti on kumpuilevaa vanhaa tampereentietä edestakaisin ajettavana kymmenen kilometrin lenkkinä. Tuuli oli menomatkalla myötäinen ja takaisin vastainen. Tatu antoi mulle ohjeen, että yli 250watin tehoja ei saa menomatkalla ylittää. Viime vuonna hyydyin tuolla kympin tempolla aivan täysin, joten päätin totella. Ajoin edellisen temponi reilu kuukausi sitten reilu 220w keskitehoilla ja tuolloin tämän kauden kovimman ajan 15:35 Ilmarisissa. En vieläkään uskaltanut startata klossit kiinni telineestä, vaan lähdin minulle turvalliseen tyyliin lukiten polkimet vasta vauhdissa. Ajo tuntui hyvältä ja 250wattia helpolta. Ajoin minua minuuttia ennen startanneen naisen kääntöpaikalla kiinni ja ajattelin ettei nyt kovin huonosti voi mennä. Kääntöpaikan jälkeen sitten muistin, että paluumatkan tehoista ei ollut puhetta ja annoin palaa. Vastatuuleen ajo ei tuntunut pahalta vaan jaksoin pyörittää siihen rennosti ja reippaasti. N. 600m ennen maalia on tien risteys neljään suuntaan ja liikenteenohjaajat päästivät traktorin kärryineen ylittämään tien. Ei ollut traktorikuskin vika, mutta hän oli koko tien leveydeltä edessäni ja jouduin tuosta loivasta alamäestä jarruttamaan vauhdin alas. Kiersin traktorin ja spurttasin uudelleen. Se ei tuntunut helpolta, mutta 500m kyltin ohitus helpotti, sillä ei ollut enää pitkä matka. Pysäytin kellon aikaan 14:39. Jep. Hurja parannus viime vuoteen, 42sekuntia! Ja samalla yksi tämän kauden tavoitteista, maaginen 15 minuutin raja puhki. Keskivauhti oli 41,5km/h. Lisäksi voitin elämäni ensimmäisen pyöräilykilpailun. Fiilis maalissa oli hämmentynyt, yllättynyt, iloinen ja freesi. Hämmennyksen muututtua riemuksi muutaman minuutin päästä, kykenin juoksemaan päälle vielä 15min aerK ja 5min loppuverraa. Viimeistely oli tehty.


Tällä tuloksella pääsin reittiennätysten naisten top10-listan kolmanneksi. Pia Pensaari on ajanut kahdesti minua kovempaa. Ilman tuota jarrutusta loppusuoralla, olisin yltänyt kakkospaikalle. Tosin tämäkin sijoitus kelpaa, taakse jää kovien naispyöräilijöiden nimiä. Keskimääräinen tehoni kympillä oli 250w ja keskikadenssi 105. Jalat siis pyörivät hyvin. Tällä tempokisalla ei ole mitään tekemistä ensi lauantain Kalmarin IM-suhteen, sillä siellä tarvitaan erilaisia ominaisuuksia, malttia ja kestävyyttä. Mutta sain tästä Öölannin saaren kokoisen määrän itseluottamusta, mikä minulta on uupunut. Ja sehän oli tuon eilisen tärkein tarkoitus, kun kaikki treenit on nyt tehty.


Palkinnoksi pyöräkisan voitosta sain upean Madison Onni-pyörän :) työkaverit, tällä sitten kruisaan parin viikon päästä töihin. Tämä tyylimuutos saattaa aiheuttaa yhtä suurta hämmennystä kuin se, kun saavuin keväällä ruskeatukkaisena töihin :D