tiistai 30. syyskuuta 2014

aloha!

Aikaeroon sopeutuminen meni aikast nappiin. Tein  tarkan suunnitelman, milloin silmät pitäisi avata ja milloin saisi nukahtaa. Ihminen ei kuitenkaan toimi kuin kone, joten helppoa se ei ollut... mutta perille päästiin. Oltiin Los Angelesissa kuin parin promillen humalassa. Selitettiin mitä sattuu ja terminaalin vaihtokin oli vaikeaa, kun sammallettiin eikä silmät tahtoneet pysyä auki. Muutenkin olo oli kuin oikein keinuvassa ruotsinlaivassa, käytävän puolelta toiselle tallustamista. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Tultiin Hawaiille illalla ja täällä oli sysimustaa eikä paljon maisemia voinut ihailla. Lämmin oli, mutta odotin saapuvani maanpäälliseen (no tiiätte kyllä sen kuuman paikan). Ehkä olin asennoitunut johonkin niin älyttömään, että tämä +30c tuntuu niin hyvältä! Ilman kosteus on kova ja voi vaan aavistella kuinka tukalaa juoksuosuudesta tulee ensiviikolla. Mut kerrankin mä en palele :) :) Lämpötilan takia me tultiin tänne kaksi viikkoa ennen kisaa, että ehditään tottua siihen. Kaikki tavarat tulivat ja menomatka meni muutenkin hyvin. Nukuttiin heti ekana yönä melkein 7tuntia niin että puoli kasilta noustiin pirteinä ylös. Ja vitsi mikä näky meidän hotellin partsilta oli!


Meidän hotelli on n. kymmenen kilsan päästä konan keskustasta. Kisan juoksureitti menee tänne lähelle. Tavattiin ekana päivänä Markus Einiö, joka on treenannut Hawaiilla jo pari viikkoa. Hän kilpailee kisassa M45-49 sarjassa. Käytiin uimassa ulkoaltaassa Konassa ja fiilis oli pitkän lentomatkan jälkeen yllättävän hyvä. Kirjoitin aikaisemmin meidän Kona-blogissa mun viimeviikon treeneistä. Tänään 3200metrin treenin jälkeen mulla oli uikkarin kuva tatuoituna selkään, reilusta aurinkorasvasta huolimatta. Se kertoo auringon polttavuudesta, sillä normaali täydenmatkan kisassa en ole saanut tällaisia rajoja aikaan 10tunnin ulkona suhaamisen jälkeen, kuin täällä reilu tunnissa. Täältä ei varmana pääse kalpeana kotiin :) suojakertoimeksi suositeltavin vaihtoehto on 100.


Illalla juostiin hotellin kuntosalilla kevyt treenit juoksumatolla ja tehtiin kevyt lihaskuntojumppa. Me ollaan ihan intopiukassa tästä paikasta. Ihan paratiisihan tämä on!

lauantai 27. syyskuuta 2014

matkalla Hawaiille.


Aloiteltiin Hawaiin matkalle valmistautuminen pian Kalmarin kisan jälkeen. Piti varata hotelli ja lennot. Sen lisäksi oli monta muuta juttua, jotka on pitänyt hoitaa. Auton vuokraaminen, kansainvälinen ajokortti, ESTA ja rokotukset. Pakkaamiset, sponsorisopimuksia yms. Valmistelut sujuivat hyvin, vaikka meillä molemmilla oli urheilun lisäksi myös omaa ammattityötä ihan riittämiin. Päivät on menneet tosi nopeasti.

Matkareittimme kulkee Lontoon kautta Los Angelesiin ja sieltä edelleen Hawaiille. Menomatkalla meillä on pitkät vaihtoajat ja vietetään yö Lontoossa. Ihan kiva saada kunnon yöunet ennenkuin aletaan totuella aikaeroon.



Keskiviikosta lähtien työpäivät venyivät ja myöhään illalla mietittiin, mitkä asiat täytyy hoitaa valmiiksi ennen kuin voi sulkea työhuoneen ovea. Kun lopulta asetettiin soitonsiirto ja poissaolotiedote sähköpostiin, se alkoi vihdoin tuntua ihan todelta. Me ollaan Hawaiilla ihan kohta!