tiistai 19. elokuuta 2014

Nappisuoritus Ironman Kalmarissa.

Se meni just niin kuin sen piti parhaimmassa päiväunessa, mutta näköjään se olikin totta. Tai sitten en vain ole vieläkään herännyt ;) Voitin oman sarjani yli kymmennellä minuutilla, parantaen ennätystäni täydellä matkalla melkein 45minuuttia ja olin kaikista maaliviivan ylittäneistä naisista kuudes. Edelläni oli vain 5 PRO-naista. Kalmarin Ironmaniin oli ilmoittautunut melkein 2400 triathlonistia, joista naisia oli noin 350. Kilpailen ikäluokkasarjassa N25-29v., jossa kisaajia oli 43. Fiilis voitosta, ajasta ja kokonaiskisan sijoituksesta on niin uskomaton, etten osaa sitä oikein sanoiksi pukea. Palattiin reissulta kotiin tänä aamuna ja nyt on aika purkaa vähän mennyttä tänne blogiin.

Etukäteen ennustettiin tyyntä keliä, mutta tuuliennusteet voimistuivat loppuviikkoa kohden jonkun verran ja tuulen suunta oli kilpailureittiin nähden epäedullinen. Suurimmaksi osaksi sai polkea sivutuuleen ja vastatuuleen. Suoraa myötätuulta oli oikeastaan vain Öölantiin vievällä sillalla menomatkalla (mikä paluumatkalla oli tietenkin täysin vastatuuleen) ja Öölannin eteläkärjessä noin 10 kilometrin pätkä. Moni teki siksi tänä vuonna edellistä vuotta heikompia aikoja pyöräilyosuudella. Muuten sää oli ainakin vaalealle suomalaiselle täydellinen, n. +20c. Juoksuosuuden alussa tuli oikein kunnon vesikuuro, mutta muuten aurinko jaksoi paistaa koko päivän.



Tällaista yleisöä ei ole ollut missään kisaamassani triathlonkilpailussa koskaan ennen. Kannustusta sai koko matkan ja ihmiset tekivät tunnelmasta uskomattoman. Jopa pitkällä pyöräreitillä pitkin Öölannin maaseutua oli yleisöä kannustamassa tienvarsilla. Pelloille oli tehty picnic-kattauksia, kannettu sohvakalustoja, stereoita ja joku soitti rumpuja! Mieletöntä! Tunnelman luomisen ruotsalaiset osaavat. Otin kaiken positiivisen energian yleisöstä irti mitä voi saada. Lähetin ihanille saappaanmittaisille kannustajille lentosuukkoja juoksuosuudella ja yritin hymyillä muulle yleisölle koko matkan. Siitä sai uskomattoman paljon voimaa. En katsonut kilpailuaikaa missään vaiheessa kisaa. Ainut mikä ratkaisi, oli syke ja vauhti. Sen verran on tullut jurnutettua aerobisella kynnyksellä, ettei mulla ollut ongelmaa löytää sopivaa syke/vauhtitasoa.

Aamulla ennen kisaa ei ollut nälkä. Söin väkisin puuroa ja puolikkaan sämpylän. Ennen uintistarttia otin high5 isogeelin. Tässä meidän tsemppifiiliksiä ennen starttia:



Uinti 3,8km. Aika 1:02h.

Uinti saattoi olla hiukan ylipitkä, tai ainakin minun gepsini näytti uintimatkaksi 4,2km. Tatun sykemittarin taulussa oli myös 4km. Reitti oli minusta vähän sekava, mutta kisan startti oli todella fiksu ja rauhallinen. Startti nimittäin pamahti klo7, mutta jokainen sai hypätä aikamaton yli klo7-7:15 välillä. Se toimi hyvin, sillä en joutunut pahaan ryysikseen, kun lähdin ennen klo 1:05 tavoiteaikaa tavoittelevia triathlonisteja. Sarjassani kilpaileva suomalainen Suvi Lavonen lähti kanssani samaan aikaan. Uin just siihen mihin oletin. Jokaisen yksilöllinen kilpailuaika siis otettiin chipillä.

T1

Vaihdoin nopeasti. Näin Suvin vaihtoteltassa ja siinä vielä toivotettiin toisillemme tsempit. Olin tyytyväinen uintiaikaani, sillä Suvi on kova uimaan, enkä jäänyt ihan hurjasti.

Pyörä 180km. Aika 5:20h.

Pyöräily tuntui aluksi tosi tahmealta. Olin varma, että mulla meni rengas puhki, kun kuulin jonkun pamauksen. Porukkaa ajoi ohi ihan heittämällä ja mun reisissäkin tuntui ihmeellistä jumia jo ekalla kahdella kympillä. Syke oli 130 ja watit 170w. Lopulta tajusin, että se oli vastatuuli, joka tuntui, enkä uskaltanut nostaa vauhtia. Ajoin ekat kolkytkilsaa näin, pääasiassa yksin, mutta sitten kroppa alkoi toimia. Reisituntemukset katosivat ja aloin ajaa vastatuulipätkää 180-190w keskitehoilla. Sykekin nousi aerK tuntumaan. Wattimäärät olivat kovat, sillä etukäteen oltiin laskettu, että aerK en aja ihan näin kovaa vauhtia. Mutta se tuntui tosi hyvältä ja päätin, ettei sillä sitten ole väliä. Ajoin porukkaa jo tässä vaiheessa kiinni, ainakin naisia. Peesausta valvottiin todella hyvin ja tuntui, että ihan jatkuvaan oli moottoripyörä vierellä. Minua ei haitannut, sillä pidin jatkuvasti 10m etäisyyden edellä menevään, enkä halunnut ottaa mitään turhaa aikasakkoa. Tosi hyvä, että valvottiin kunnolla! 50km kohdalla helpotti ja päästiin ajamaan mukavaan myötätuuleen. Ajoin tässä kohdin samassa porukassa parin pro-naisen kanssa. Tässä kohtaa rauhoitin hiukan, syke pysyi just aerK alapuolella ja keskiwatit n. 170.  Sitten alkoi hidas ja pitkä vastatuuli pätkä. Tankkasin pyöräilyn aikana energiaa hyvin. Mutta voisko joku tehdä hyvänmakuisen laktoosittoman energiapatukan? Ne laktoosipillerit siinä pyörän päällä on vähän ärsyttäviä syödä. Energiageeliä otin n. 25-30min välein ja join urheilujuomaa. 120km odotin henkistä tai fyysistä heikkoa hetkeä. Mutta sitä ei tullut. Meidän äidit olivat meidän reissulla mukana, huoltamassa ja kannustamassa ja näin heidät tien varressa suomenlipun ja banderollien kanssa. Äidit tietävät kuinka kannustetaan, eikä heidät nähtyään voinut kuin hymyillä ja puskea eteenpäin entistä kovemmin :). Reitti oli kiva, sillä maisemaan vaihdettiin mantereen puolelle tässä kohdin. Alkoi viimeinen kuuskymppinen, joka osoittautui mun pyöräilyn vahvimmaksi lenkiksi. Tässä ajoin porukkaa kiinni, joka olivat ohittaneet minut jossain vaiheessa. Pääosin miehiä. Kysykää vain kuinka paljon itseluottamus siinä vaiheessa kasvaa;). Sain myös N30-34 sarjassa kisanneen Venla Koivulan kiinni n. 165km ennenvaihtoa. Venla on kova pyöräilijä, joten sain siitä myös lisätsemppiä tekemiseeni. Ajoni tuntui helpolta ja watit huiteli välillä miltei 200w, mutta sykettä vartioin. Ei liian kovaa, sillä edessä oli vielä marathon.

T2

Saavuin vaihtoalueelle, jossa naisten pyörätelineissä ei ollut ainuttakaan pyörää! Tajusin, että olen johdan kaikkia ikäluokkasarjassa kisanneita naisia. PRO-naisten ja miesten teline on erikseen. Oltiin Venlan kanssa vaihtokopissa samaan aikaan ja toivotettiin siinä tsempit toisillemme. Piristi paljon, kun sain tutuista suomalaisista seuraa molemmissa vaihdoissa :)

Juoksu 42,2km aika 3:30h.

Juoksu lähti rullaamaan hyvin. Juoksin aerK sykkeillä elämäni parhaimman maratonajan. Alussa kilsavauhti oli 4:30, mutta tiesin, ettei aerK vauhtini ole niin kova. Parhaassa yhdistelmätreenissä olen juossut 15km pyörän päälle aerK:lla 4:42/km keskivauhtia. Ajattelin kuitenkin juosta fiiliksen mukaan ja odottaa että vauhti tasaantuu. Kivaa pitää olla koko ajan, eikä pahalta saa tuntua, en välittänyt kellosta vielä tässäkään vaiheessa mitään. Mulla oli armoton pissahätä. Se oli jo pyöräilyn 70km lähtien. Päätin, että pidän nopean vessatauon ja tein sen 14km kohdalla. Se ei tosin ollut kovin nopea, sillä kello kertoi taukoon menneen reilun minuutin. Ei hitsi! Mutta se helpotti elämää ja jatkoin matkaa. Jalat tuntuivat heti pöntöllä istumisen jälkeen vähän tahmeilta, mutta sain pian 4:50-4:55/km keskivauhdin päälle. Juoksu tehtiin kolmena 14km- lenkkinä. Päätin, että ekan vedän fiilistellen, toisella taistelen tarvittaessa (odotin nitkahdusta) ja kolmannen vedän utriaismaiseen tyylin väkisin. Eka meni fiilistellen ja samoin toka, aina puolimaratoniin asti. Sitten jalat alkoivat jumittua. Tunsin takareidet joka askeleella, mutta yritin pitää asennon kasassa. Muutin taktiikkaa ajattelemalla aina vain lyhyempää matkaa. Jo 6 kilometrin päässä näkisin äidit ja sitten on enää yksi kierros. Se helpotti ja siellä ne heiluivat ja kiljuivat. Mun ohi ei tullut muita naisia, kuin yksi PRO-tyyppi 30km kohdalla ja ohitin varmaan yhtä monta miestä ketä meni ohi. Viimeiselle kierrokselle starttasin 4km ajatuksin. Juoksin aina pätkiä, jotka tuntuivat lyhyeltä. Syke hiukan tippui aerk alapuolelle, koska jaloissa jumi painoi. Energiaa mulla oli muuten ihan hyvin. Sitten maha alkoi tuntua pahalta. En enää uskaltanut ottaa energiageelejä vaan join vettä ja urheilujuomaa. Lopulta saavuin keskustaan ja mikä yleisön mylvintä. Heilutin käsiäni ja hypin ilmaan ja väki villiintyi sen mukana. Kaksi kilsaa ennen maalia näin äidit kannustamassa viimeisen kerran ennen maalia ja kuulin "Hawaii häämöttää!!". En tiennyt ajoista mitään, mutta viimeisen pitkän maalisuoran nautin sellaisesta riemusta ja ilosta, voittamisesta. Hymyni seassa oli paljon hikeä ja kyyneliä. Olin niin onnellinen, kun näin kellon pysähtyvän kokonaisaikaan 9:57:17. Sain mitalin kaulaan ja luulin, että joku nipistää minut hereille tästä unesta. Mutta se ei ollut unta. Voittaja pääsee 100% varmuudella Hawaiin MM-kisoihin 2014 lokakuussa.



Miten voittaminen voi tuntua näin hyvältä? Ja ennenkaikkea itsensävoittaminen. Tämä on urheilusaavutuksistani paras. Olen niin iloinen, että nappipäivä osui kauden pääkisaan ja meidän unelma päästä kisaamaan MM:n maailman huippujen kanssa toteutuu! Kalmarin kisassa oman sarjani taso oli tänä vuonna myös edellistä paljon kovempi, sillä sarjassani hopealle tullut Anna Hellström kilpaili aikaan 10:08 ja pronssinainen 10:12. Viime vuonna Hawaiin lipun ikäluokassani olisi lunastanut ajalla 10:44. Tänä vuonna age group 25-29 oli kovatasoisin naisten ikäluokkasarja.

Ironmanin jälkeen olo on ollut ihan pilvissä. Me päästiin Tatun kanssa molemmat Hawaiille. Kirjoitan palkintojen jaosta pian lisää. Palautuminen on tässä mielentilassa varmaan supernopeaa, kun lihakset tuntuvat jo aika hyvältä. Tosin multa lähtee perinteisesti jälleen ainakin yksi varpaan kynsi..

Tässä kuitenkin vähän niitä tunnelmia, mitä lokakuussa on luvassa.. :)


Ja tämänkaltaisissa maisemissa sitten lomaillaan MM-kisojen jälkeen :)



(kuvat: http://www.topdreamer.com/lets-go-to-hawaii-the-magical-tropical-islands/)

tiistai 12. elokuuta 2014

Valmistautuminen IRON(WO)MANniin.

Kalmarin Ironmanille on tänä vuonna lähdössä noin sata suomalaista. Mahtavaa! Seurakavereistamme suurinosa kuitenkin vetää täydenmatkan kisan Köpiksessä viikkoa myöhemmin, joten kisaviikkomme jälkeisellä viikolla sitten seurataan toista Ironman-koitosta kotoa käsin, kannustaen peukut ja varpaat pystyssä. Oma valmistautumiseni Kalmarin kisaan alkoi viime vuoden marraskuussa. Treenikausi on ollut aikaisempiin vuosiin nähden ehjempi. Määrällisesti mennään jotakuinkin samoissa, palautumiseen olen vain kiinnittänyt jatkuvasti enemmän huomiota. Pohjaa Ironmankisaa varten on siis luotu pitkin vuotta, mutta kirjoitan vielä viimeisen kahden viikon valmistautumisesta.

Fyysinen valmistautuminen

SM-paritempon jälkeisenä tiistaina olin aika väsynyt. Kuuma ilma teki olon raskaaksi ja sitä myöten myös fiilis laski. Ajoittain minut valtasi epätoivon ja lamaantumisen tunne. Miten ihmeessä selviän maaliin 16.8 Ruotsissa täysmatkalla?

Tein muutoksia harjoitusohjelmaan, sillä kroppa ei ollut valmis suunniteltuihin treeneihin. Pidin kaksi totaalilepopäivää. Mökillä käytiin molempina päivinä ja uin järvessä ehkä sata tai kaksisataa metriä. Palasin myös viikoksi töihin. Ilmastoidussa 22-asteen työhuoneessa oli enemmän kuin miellyttävä olla ja oli kiva tavata lomalta palaavia työkavereita. Edelliset ja lepo auttoivat, fiilis normalisoitui.

Viikon 32 treenituntimäärä oli 9h 40min. Selasin harjoituspäiväkirjaa nopeasti taaksepäin. Näyttäisi siltä, että tämä viikkotuntimäärä on alhaisin tänä vuonna. Kevyillä viikoilla on tunteja tullut yleensä just hiukan kymmenen yläpuolelle, kovilla harjoitusviikoilla jotakin 16-18 tunnin väliin. Tätä edeltävällä viikolla sain tehtyä määrällisesti vielä kunnon treeniviikon (17h) paritemposta huolimatta. Ihmekös, että tehojen ja määrän ollessa kova, vähän jälkikäteen väsytti.

Viime viikon tuntimäärät jäi siis alle kymmeneen. Keskiviikkoaamuna juoksin Jaanan kanssa ennen töitäni pitkähkön lenkin. Aikainen aamu oli hyvä, sillä kuumuus ei ollut vielä tukala. Torstaina uin hallissa kolme kilsaa, johon sisältyi 3x200m aerK-vetoja. Muuten ihan kevyttä lätkyttelyä, tekniikkaan ja tuntumaan keskittyen. Perjantaina hyppäsin pyörän selkään viiden päivän tauon jälkeen ja poljettiin Tatun kanssa hissukseen vajaa pari tuntia. Se teki hyvää, sillä viikon urheilumäärä oli tähän mennessä alle kolme tuntia. Lauantaina tein kymppitempon + aerK juoksuyhdistelmän, johon meni yhteensä 1h20min. Illalla mentiin mökille rentoutumaan. Siellä venyttelin, uin hiukan ja saunoin. Minusta tuntuu, että palauduin temposta uskomattoman hyvin. Yleensä tuollaisesta rykäisystä jalat tuntuvat päiviä, vaan ei tällä kertaa. Sunnuntaina mentiin porukkalenkille. Siitä tuli ehkä hiukan pitkä, 3h ja vajaa 90km. Ajelin tosin jatkuvasti peesissä ja lenkin keskisyke oli 104. Tämä lenkki oli tärkeä, sillä se tehtiin pelkällä vedellä. Näin rasva-aineenvaihdunta toivottavasti toimii myös Kalmarissa optimaalisella tavalla.


Karkkipäivä max. kerran viikossa on hyvä tapa, tosin tämän kestää ehkä kerran vuodessa… Tässä mun ja Tatun eväitä Ironmanille.


Kisan jälkeiseen palautumiseen.


Hiilihydraattivarastot täyteen.

Energiatankkaus on tärkeää ja se alkaa huomenna. En aio poiketa aikaisemmista tottumuksistani juurikaan. Syön normaaliateriat ja yritän pitää annoskoot samana kuin treenikaudella. Keventelyn myötä kehoon tulee kuitenkin ylimäärin energiaa. Aion tosin lisänä tällä kertaa kokeilla Maltodekstriiniä. Painoin tänä aamuna aamiaisen jälkeen 55,8kg. Paino nousee näiden muutamien päivien aikana varmaan jonkin verran, mutta kisan ensimmäisten tuntien aikana tuo mahdollinen turvotus häviää. Maratoniin mennessä kropasta on jo kuihtunut kaikki ylimäärävarastot pois, ettei tarvitse murehtia tuota lisämassaa, jota tästä tankkauksen myötä tulee.


Henkinen valmistautuminen


Tällä viikolla vältän ylimääräistä liikuntaa ennen lauantaita. Ja urheilunälkähän on jo nyt suuri. Eilen jouduin pakottamaan itseni pois uima-altaasta 10 minuutin kelauksen jälkeen. Venyttelin, olin terapia-altaassa, kylmä-altaassa ja saunoin. Se teki niin hyvää henkisesti ja fyysisesti. Illalla olin hieronnassa. Sami Syrjälälle suuri kiitos! Luulen, että säännöllinen hieronta koko tämän kauden ajan on osittain syynä mun parantuneisiin urheilukisatuloksiin. Selkä on mun ainoa epävarmuustekijä, mihin en itsekään luota, mutta se pois lukien en ole koskaan voinut näin hyvin.


Lihashuollon ja rentoutumisen lisäksi olen välillä lukenut ystäviltä saatua Triathlon-kirjaa. Apiksen muistelmateos tuli just sopivasti postista, niin saa ajatukset myös johonkin muuhun.

Tänään pakataan ja huomenna lähdetään matkaan. Jotta minulla ei ole sellainen fiilis, että Kalmarin jälkeen ei ole enää mitään, niin olen suunnitellut tulevaa. Syyskuussa aion osallistua Ruissalojuoksuihin, joko puolikkaalle tai kympille. Jos valitsen kympin niin tavoite on alle 40 minuutin aika. Jotakin tavoitetta pitää olla tulevassa ja jotakin kivaa myös tiedossa. Kalmarin jälkeinen viikko vietetään siis tosilomaillen! Tallinnan kaupunkiloma ja Cheekin keikka Helsingissä mun serkkuporukalla. Ei voi olla muuta kuin hauskaa tiedossa! =)


Tämä on ollut minulle uskomattoman hieno urheiluvuosi. Olen saanut niin monia onnistumisia, ollut terve ja ennenkaikkea nauttinut harjoittelusta ja sen mukanaan tuomista ihmisistä aivan sydämen kyllyydestä. Lauantain tempoajo oli piste i:n päälle. Itseluottamus vahvistui ja olen pystynyt ottamaan hyvin rennosti nämä viime päivät. Henkisesti olen täysin valmis lauantain koitokseen. Tiedän mitä tulemaan pitää, sillä edessä on viides täydenmatkan kisa.

Matka on pitkä ja mielikuvaharjoittelu auttaa. Ei kannata lähteä liikenteeseen miettien matkan pituutta. Sehän on sama kuin polkisi Turusta Helsinkiin ja sitten vielä pari kymppiä takaisin. Fillari tiensivuun ja juoksisi Saloon. Niin ja sitä ennen oli toki vielä melkein 4 kilometriä uintia. Tuntuu aika pitkältä matkalta. Olen aina valmistautunut henkisesti kisaan jakamalla matkan osiin. Uinti on perustreeni, pyörällä ajan 45 kilometrin lenkkejä ja juoksussa on neljä peruskympin lenkkiä. Näitä lyhyitä matkoja ajattelen, sillä oletan, että jaksan tehdä ne koska vain.

Kalmarista karsitaan myös Hawaiille. Jaossa on minun sarjassani näiltä näkymin kaksi paikkaa. En ole tuota Hawaiia miettinyt enää lainkaan. Sarjassani on yhteensä 43 osanottajaa, joista hyvän oman kisan aikaansaamiseksi riittää, että voitan pahimman vastustajani, Maria Kasurisen. Siinä on ainoa nainen kenen voitosta saan jotakin henkistä hyvää ja sillä suorituksella voin yltää melkoisen korkealle! :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tienoon tempon voitto.

Tämä viikko on ollut treenillisesti hyvin kevyt. Merkittävimmät treenit ovat olleet pitkä juoksu ja eilen tehokas mutta lyhyt yhdistelmätreeni. Ajoin 40minuuttia verryttelyä, josta 10minuuttia kevyttä, 8minuuttia aerobisella kynnyksellä, 10minuuttia kevyttä, 4x30sec reippaat ja rennot pyörittelyt ja kevyttä. Liedossa oli TVC:n järjestämä kymppitempo pyöräilykilpailu ja ajankohta sopi just treenisuunnitelmiin. Ihan ensiksi pisteet TVC:lle. Kiitos hienosti järjestetystä pyöräilytapahtumasta.

Osallistuin kisaan viime vuonna, jolloin ajoin ennätykseni. Reitti on kumpuilevaa vanhaa tampereentietä edestakaisin ajettavana kymmenen kilometrin lenkkinä. Tuuli oli menomatkalla myötäinen ja takaisin vastainen. Tatu antoi mulle ohjeen, että yli 250watin tehoja ei saa menomatkalla ylittää. Viime vuonna hyydyin tuolla kympin tempolla aivan täysin, joten päätin totella. Ajoin edellisen temponi reilu kuukausi sitten reilu 220w keskitehoilla ja tuolloin tämän kauden kovimman ajan 15:35 Ilmarisissa. En vieläkään uskaltanut startata klossit kiinni telineestä, vaan lähdin minulle turvalliseen tyyliin lukiten polkimet vasta vauhdissa. Ajo tuntui hyvältä ja 250wattia helpolta. Ajoin minua minuuttia ennen startanneen naisen kääntöpaikalla kiinni ja ajattelin ettei nyt kovin huonosti voi mennä. Kääntöpaikan jälkeen sitten muistin, että paluumatkan tehoista ei ollut puhetta ja annoin palaa. Vastatuuleen ajo ei tuntunut pahalta vaan jaksoin pyörittää siihen rennosti ja reippaasti. N. 600m ennen maalia on tien risteys neljään suuntaan ja liikenteenohjaajat päästivät traktorin kärryineen ylittämään tien. Ei ollut traktorikuskin vika, mutta hän oli koko tien leveydeltä edessäni ja jouduin tuosta loivasta alamäestä jarruttamaan vauhdin alas. Kiersin traktorin ja spurttasin uudelleen. Se ei tuntunut helpolta, mutta 500m kyltin ohitus helpotti, sillä ei ollut enää pitkä matka. Pysäytin kellon aikaan 14:39. Jep. Hurja parannus viime vuoteen, 42sekuntia! Ja samalla yksi tämän kauden tavoitteista, maaginen 15 minuutin raja puhki. Keskivauhti oli 41,5km/h. Lisäksi voitin elämäni ensimmäisen pyöräilykilpailun. Fiilis maalissa oli hämmentynyt, yllättynyt, iloinen ja freesi. Hämmennyksen muututtua riemuksi muutaman minuutin päästä, kykenin juoksemaan päälle vielä 15min aerK ja 5min loppuverraa. Viimeistely oli tehty.


Tällä tuloksella pääsin reittiennätysten naisten top10-listan kolmanneksi. Pia Pensaari on ajanut kahdesti minua kovempaa. Ilman tuota jarrutusta loppusuoralla, olisin yltänyt kakkospaikalle. Tosin tämäkin sijoitus kelpaa, taakse jää kovien naispyöräilijöiden nimiä. Keskimääräinen tehoni kympillä oli 250w ja keskikadenssi 105. Jalat siis pyörivät hyvin. Tällä tempokisalla ei ole mitään tekemistä ensi lauantain Kalmarin IM-suhteen, sillä siellä tarvitaan erilaisia ominaisuuksia, malttia ja kestävyyttä. Mutta sain tästä Öölannin saaren kokoisen määrän itseluottamusta, mikä minulta on uupunut. Ja sehän oli tuon eilisen tärkein tarkoitus, kun kaikki treenit on nyt tehty.


Palkinnoksi pyöräkisan voitosta sain upean Madison Onni-pyörän :) työkaverit, tällä sitten kruisaan parin viikon päästä töihin. Tämä tyylimuutos saattaa aiheuttaa yhtä suurta hämmennystä kuin se, kun saavuin keväällä ruskeatukkaisena töihin :D